torstai 8. kesäkuuta 2017

Ihana raparperikakku

Kesälomani on jo nyt äitynyt pelkäksi leipomiseksi. Vaikka muutakin ohjelmaa on viimepäiviin mahtunut, olen kotona ollut heti kiinni vispilän tai lastan varressa inspiraatiota ja ideoita pursuten. Taas siis uutta reseptiä pukkaa, ei tosin omaa tuotosta tällä kertaa. Tämän kakun ohje on nimittäin peräisin äitini arkistoista ja kuuluu niihin, joita tulee leivottua aina vain uudestaan ja uudestaan. Kun puhutaan raparperista, tulee mieleeni heti tämä nimenomainen kakku, jota on tullut syötyä joka vuosi vähintään kerran ja minun puolestani syödään jatkossakin. Koska en kuitenkaan voi ihan pitäytyä "etiketissä", kokeilin kakkua tällä kertaa torvikakkuvuokaan, vaikka aina ennen se on syntynyt leipävuoassa. Raparperiakin saattoi lipsahtaa vähän tai ei niin vähääkään enemmän kuin kolme desiä, mutta suosittelen pitäytymään ohjeessa, koska runsas raparperi tekee kakusta hajoavaisen, "reikäisen".



Ihana raparperikakku:

3 dl raparperia kuutioina
150 g margariinia
2,5 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa

Tarjoiluun:
vaniljakastiketta

Kuori ja kuutioi raparperinvarret (n.1,5 vartta).

Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat ja sekoita tasaiseksi.

Yhdistä kuivat aineet ja sekoita muutamassa erässä taikinaan. Lisää lopuksi raparperit.

Voitele suorakaiteen mallinen leipävuoka (tai torvikakkuvuoka, myös korppujauhota) ja kaada taikina vuokaan.

Paista kakkua 175 asteessa n. 50-60 minuuttia.


Tarjoile kakku vaniljakastikkeen kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti