keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Maukas pesto-broilerpiirakka


Huomasin, ettei taikinataikuri ole jakanut yhtäkään suolaista reseptiä sitten viime huhtikuun. Vaikka tämäkin piirakka leivottiin ja syötiin jo syksyllä, ei suinkaan eilen taikka viime viikonloppuna. Oi olisinpa saanutkin pestoisen suolaista herkkua maanantaina huideltuani kellon ympäri menoissani. Broilerinjauheliha on tuntunut kylvävän epäluuloa mauttomuudellaan (ainakin äitini keskuudessa), mutta tämä piirakka on suvun kesken testattu syöjiltä kiitosta ansaitsevaksi, joten ei syytä huoleen. Ja hei, tässä on pestoa ja parmesaania!




Pesto-broileripiirakka:

Pohja:
1,5 dl perunamuusijauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl öljyä
0,5 dl vettä
1 muna

Täyte:
1 iso sipuli
1 iso porkkana raastettuna
loraus öljyä
400 g broilerin jauhelihaa
n.0,25 tl suolaa
ronskisti mustapippuria myllystä

200 g yrttimaustettua tuorejuustoa
2 munaa
1 dl maitoa
1 dl parmesaaniraastetta
0,5 dl vihreää pestoa
1 rkl sitruunanmehua

100 g kirsikkatomaatteja


Mittaa kulhoon perunamuusijauhe ja vehnäjauhot. Lisää öljy, vesi sekä muna ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Siirrä jääkaappiin odottamaan.

Hienonna sipuli ja raasta porkkana. Kuumenna pannulla loraus öljyä ja kuullota ensin sipulia ja porkkanaraastetta muutama minuutti. Lisää sitten broilerin jauheliha ja paista, kunnes se on kypsää. Mausta seos suolalla ja mustapippurilla.

Notkista tuorejuusto kulhossa ja lisää joukkoon munat, maito, parmesaaniraaste, pesto sekä sitruunanmehu välissä sekoittaen.

Pese ja halkaise kirsikkatomaatit.

Voitele halkaisijaltaan noin. 26 senttinen piirakkavuoka ja painele taikina sen pohjalle ja reunoille. Levitä sitten broileritäyte tasaisesti vuokaan ja kaada päälle tuorejuusto-maitoseos. Ripottele päälle lopuksi kirsikkatomaatit.

Paista piirakkaa 200 asteisen uunin keskitasolla n. 40 minuuttia.

Anna piirakan vetäytyä ennen tarjoilua.