maanantai 26. helmikuuta 2018

Mehevät broileripyörykät

Olen näin lukulomalaisena inspiroitunut tosissani arkiruoista. En ole kokkaillut mitään erityisiä etukäteen suunniteltuja hienouksia (jos nyt sellaisia tähän astikaan olen tehnyt), vaan innostunut soveltamaan kaapeista löytyvistä raaka-aineista jotain uutta, kun aikaa on ollut hetki enemmän kuin normaaleina koulupäivinä. Seiti-kasvisgratiinin jatkoksi löytyy lihapullajuttua.




Mehevät broileripyörykät:
6 annosta

800 g broilerinjauhelihaa
1,5 dl maitoa
1,5 dl pikakaurahiutaleita
1 iso porkkana
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
n. 2 valkosipulinkynnen kokoinen pala inkivääriä
1 tl suolaa
2 rkl sitruunan mehua
2,5 tl currya
2 munaa

Mittaa kulhoon maito ja kaurahiutaleet ja anna turvota n. 15min.

Lisää joukkoon porkkana hienoksi raastettuna sekä pieneksi silputtu sipuli sekä valkosipuli. Raasta inkivääri ja lisää seokseen se, sekä muut mausteet.

Vinkki inkiväärille (ja valkosipulille): valkosipulipuristimella saa inkiväärin parhaiten palasiksi, eikä mitään mene hukkaan.

Sekoita joukkoon lopuksi broilerinjauheliha sekä kananmunat. Sekoita tasaiseksi.

Pyörittele taikinasta pyöryköitä ja kypsennä niitä 200 asteisessa uunissa n.30 minuuttia tai paista taikinasta pihvejä pannulla.


Tarjoile pyörykät perunamuusin tai vaikkapa spagetin ja currykastikkeen kera. Itse heittäydyin laiskaksi ja sekoitin vain pestoa spagettiin ja heitin vähän juustoraastetta päälle, toimii.


perjantai 16. helmikuuta 2018

Suolaisenmakeat hasselpähkinäcookiet

Näihin kekseihin valikoitui hasselpähkinärouhetta ja fariinisokerin puutteessa loraus siirappia. Pähkinöiden äärellä kun ollaan, piti suolaakin ripauttaa mukaan. Sulolaisen makea on aina lyömätön.



Hasselpähkinäcookiet
n.25 kpl

100 g margariinia
0,75 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 muna
1 dl hasselpähkinärouhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa

Valkosuklaata


Vatkaa margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää siirappi sekä muna ja sekoita tasaiseksi.

Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää parissa erässä taikinaan. Sekoita tasaiseksi.

Annostele taikina kahden teelusikan avulla nokareiksi pellille ja painele keot sitten sormin tasaisiksi pyöreiksi kiekoiksi.

Paista keksejä 200 asteisen uunin keskitasolla n.7 minuuttia.

Uunituoreet keksit ovat pehmeitä, mutta ne kovettuvat vuorokauden sisällä rapeiksi.


Sulata muutama pala suklaata ja pursota suklaa raidoiksi keksien päälle.


keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ystävänpäivän Suklaa-vadelmasydämet

Joku, joka ahmi useamman runebergin tortun saa ehkä juuri nyt väristyksiä vadelmasta, mutta asian laita on kuitenkin se, että taikinataikurin tämän vuoden ystävänpäiväleivokset maistuivat nimenomaan vadelmalle. Mutta jos kaverina on suklaata, niin eiköhän se vadelmakin kelpaa? Jostain syystä ystävänpäivä saa minut aina miettimän leivoksia, niin sellaisiahan täältä pesee. Nämä kyseiset suklaa-vadelmasydämet ovat, jos rehellisiä ollaan, ehkä onnistuneimmat tähän mennessä tekemäni varsinaiset leivokset. Pohja on todella murea ja suklainen ja täyte yksinkertaisuudessaan vadelmatahnan ansiosta makean kirpakka. Ja ulkonäkö? - no kelpo sekin, vaikka itse sanonkin.



Suklaa-vadelmaleivokset:
6 (tai 4) kpl

Pohja:
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
75 g margariinia
1 muna
0,5 dl maitoa
100 g leivontasuklaata (50%)

Täyte:
2 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
n. 0,75 dl vadelmatahnaa (rasberry curd)
Punaista elintarvikeväriä

Lisäksi:
Maitoa
n. 0,5 dl aprikoosimarmeladia
nonparelleja

Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään. Nypi joukkoon margariini.

Lisää muna ja maito ja sekoita tasaiseksi.

Sulata suklaa varovasti mikrossa ja lisää se parissa erässä taikinaan. Sekoita tasaiseksi.

Levitä taikina mahdollisimman tasaisesti 15x30 cm vuokaan ja paista 200 asteisen uunin keskitasolla n.15.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla.

Sekoita vadelmatahnan joukkoon elintarvikeväri ja kääntele se sekaisin kerman kanssa.

Leikkaa jäähtynyt suklaapohja 12 yhtä suureen osaan tai ota siitä piparkakkumuotilla kuvioita (keskikokoisia sydämiä saa 8). Kostuta ne maidolla. Levitä päälle sitten aprikoosimarmeladia. Jos haluat kuvan mukaisen koristelun, levitä marmeladia myös kansipaloihin, ohuempi kerros kuin pohjiin.

Pursota vadelmakermaa kuudelle pohjapalalle ja nosta niiden päälle kansipalat.


Ripottele leivosten päälle nonparelleja (ne tarttuvat marmeladiin) tai koristele haluamallasi tavalla esim. punaisella sokerikuorrutteella.


tiistai 13. helmikuuta 2018

Seiti-kasvisgratiini

Tässäpä kelpo arkiruoka. Kypsennys vie tovin, mutta valmistus on vaivatonta. Samassa paketissa syntyy kalat, kasvikset ja kastike.  Kouluruoka on kenties syypää siihen, että seiti saa minut aina vähän skeptiseksi, mutta todellisuudessa se on arkikala paikallaan ja kaipaa vain maustetta pintaan ja värikkäitä kavereita.



Seiti-kasvisgratiini:
4 annosta


600 g pakasteseitiä
n.600 g kasviksia, esim.
250 g porkkanaa (2 isoa)
250 g palsternakkaa (1 tosi iso)
100 g kukkakaalia (n. 1/3 kokonaisesta)
2,5 dl kermaa
0,5 dl maitoa
1,5 tl suolaa
Mustapippuria myllystä
2 tl timjamia (tai tuoretta silputtuna)
n. 1 dl emmental-juustoraastetta


Kuutioi vähän sulanut seiti, tai käytä valmiita kuutioita.

Kuori ja paloittele kasvikset, porkkana ja palsternakka melko pieneksi, jotta ne kypsyvät.

Siirrä kalat ja vihannekset uunivuokaan. Lisää kerma ja maito sekä mausteet. Kääntele sekaisin ja painele sitten mahdollisimman tiiviiksi.

Kypsennä paistosta 200 asteisessa uunissa ensin n.30 minuuttia. Sekoita kaloja ja vihanneksia lusikalla ja painele ne taas mahdollisimman tiiviisti vuokaan. Ripottele päälle juustoraaste (maun mukaan) ja jatka kypsentämistä vielä n.40 minuuttia, kunnes kasvikset ovat kypsiä.

Kasvikset kypsyvät kermaisen vuoan keskiosassa paljon reunaa hitaammin, siksi sekoittaminen kesken paiston kannattaa.


Tarjoile kalagratiini sellaisenaan, keitettyjen perunoiden tai muusin kera.



lauantai 10. helmikuuta 2018

Laskiaiskierteet

Vannoin viime vuonna perinteisten laskiaispullien nimeen, mutta tänä vuonna toteutin jo tovin päässäni muhineen vision: laskiaiskierteet. Täyte rullataan pulliin jo leivontavaiheessa ja ennen tarjoilua lisätään enää kermavaahto. Näihin saa niinikään valita hilloa (ei) taikka mantelimassaa (kyllä) ja makua on koko pullan edestä, ei vain kirsikkana keskellä. Parasta on, ettei kermavaahtoa tarvita lainkaan, jos siltä tuntuu. Mantelimassan makuun mieltyneen kannattaa kokeilla mantelimassatäytteisiä kierrepullia ihan laskiaisajan ulkopuolellakin. Jos mielit perinteisempiä laskiaisherkkuja, käy vilkaisemassa viimevuoden reseptistä, miten meillä täytetään mantelimassapullat.



Laskiaiskierteet:
n. 35 kpl


5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 muna
n. 15dl vehnäjauhoja
150-200 g margariinia
(muna voiteluun)


Täyte:
1/2 pullataikinaan

1 pkt (150g) mantelimassaa
2 rkl maitoa
Tai
0,5-1 dl hilloa

2,5 dl vispikermaa (n.10 pullaan)





Lämmitä maito kädenlämpöiseksi (n.37 astetta). Liuota joukkoon hiiva. Lisää suola, sokeri, kardemumma ja muna (munaa ei välttämättä tarvita). Sekoita sitten joukkoon n. 5dl vehnäjauhoja, että taikinasta tulee vellimäinen ja vatkaa hetki voimakkaasti, jotta se saa ilmaa.
Jatka sekoittamista käsin ja alusta taikinaan loput jauhot. Lisää lopuksi margariini (tai voi tai 2dl öljyä). Lisää sen jälkeen vielä jauhoja jos taikina jää rasvaisenoloiseksi. Valmis taikina irtoaa helposti käsistä ja kulhon reunoista ja on kimmoisa.
Nosta taikina kulhossa lämpimään paikkaan, esimerkiksi vesihauteeseen ja anna kohota noin tunnin ajan.

Sekoita sillä välin mantelimassan joukkoon maito. Mikäli mantelimassasi on kovin kuivaa voi maitoa lisätä vähän enemmän tai jos käytät jääkaappikylmää massaa, kannattaa sitä lämmittää varovasti mikrossa sekoittamisen helpottamiseksi. Täytteen tulee olla tahnamaista, ei valuvaa.

Vaivaa nousseesta taikinasta ilma jauhotetulla alustalla ja leivo se sitten kahdessa erässä. Kauli taikina suorakulmaiseksi levyksi ja levitä sille täyte. Kääri levy rullalle ja leikkaa siitä veitsellä n. 2-3 cm levyisiä paloja. Siirrä ne pullavuokiin kohoamaan.

Voitele pullat munalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista niitä sitten 200 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla. Leikkaa jäähtyneistä kierrepullista hattu ja pursota tai nosta lusikalla pohjan päälle kasa kermavaahtoa.


Nauti kaakaon tai kahvin kaverina.




maanantai 5. helmikuuta 2018

Runebergin ruudut

Runebergin torttujen kanssa en ole missään kohtaa syvemmin tutustunut. Syönyt toki ja sitä rataa, mutta sitä, millainen on se aito ja oikea torttu, en osaa sanoa. Mantelijauho- piparimurutaikina on kuitenkin aika yleinen ja sitä paitsi mantelijauhe leivonnaisessa kuin leivonnaisessa on aina varma nakki ja joulupiparien yltäkylläisyys kaapinpohjalla puolestaan edelleen niin pöyristyttävä, että käytin tilaisuuden hyväksi päästä edes muutamasta eroon. Jogurtti oli omaa keksintöäni, jossain reseptissä kun oli kermaviiliä, toisin kuin meidän jääkaapissa. Kelpo ruutuja tuli yhtä kaikki, eikä hillossa ole säästelty.



Runebergin ruudut:

200 g margariinia
1,5 dl fariinisokeria
0,5 dl sokeria
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl mantelijauhetta
1 dl piparkakkumuruja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
2 dl maustamatonta jogurttia

Päälle:
1,2 tl vettä
n. 1 dl tomusokeria
Vadelmamarmeladia


Vaahdota rasva ja sokerit. Lisää joukkoon munat yksi kerrallaan.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne muutamassa erässä taikinan joukkoon. Lisää jogurtti, kun vielä noin puolet kuiva-aineseoksesta on jäljellä. Sekoita tasaiseksi.

Vuoraa leivinpaperilla n.30-20 cm uunivuoka tai kokonainen uunipelti. Kaada taikina vuokaan tai pellille ja levitä se mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi. Jos käytät peltiä, muotoile taikinasta leivinpaperille vähän peltiä pienempi nelikulmio, niin että taikinakerros on noin 2cm paksu. Peltiä voi myös "pienentää" asettamalla pellin reunaan leivinpaperin alle pitkänmallisen leipävuoan ylösalaisin (hätä ja vuokien puute se keinot keksii). Samasta taikinasta onnistuu myös perinteisenmalliset tortut.

Paista torttupohjaa 200 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes se on tummanruskea. Kypsyyttä voi kokeilla puutikulla.

Anna pohjan jäähtyä ennen koristelua.


Sekoita vesitilkkaan tomusokeri. Lisää tomusokeria, mikäli kuorrute tuntuu liian löysältä. Koristele ruudut pursottamalla niille sokerikuorrutetta ja vadelmamarmeladia.




perjantai 2. helmikuuta 2018

Pehmeä tofucurry-keitto

Äskeisessä reseptissä mainittu Aasia-keitto saa nyt oman postauksensa.  Inspiraatio lähti siis paitsi viimeisimmästä K-ruoka-lehdestä myös kaapin pohjalla majailevasta currytahnasta. Tyrmäsin sen alunperin heti ensimmäisen maistiaisen jälkeen, tulisten ruokien ystävä kun en millään tasolla ole. Ideani tofusta ja currysta kookosliemikeitossa peittosi kuitenkin currytahnakammon. Kookosmaito pehmentääkin hyvin curryn makua.



Pehmeä tofucurry-keitto
4 annosta

500 g maustamatonta tofua
4 porkkanaa
1,5 isoa paprikaa
2 paksoita
1 sipuli
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
4 dl (1 tlk) kookosmaitoa
n. 2 tl punaista currytahnaa
3 rkl soijakastiketta
Rypsiöljyä

Marinadi tofulle:
0,5 dl soijakastiketta
1 rkl siirappia
Tuoretta inkivääriä (n. kahden valkosipulinkynnen kokoinen pala)
1 valkosipulinkynsi
2 rkl sitruunamehua


Laita tofu hyvissä ajoin marinoitumaan. Sekoita marinadin ainekset keskenään astiassa, jossa on pitävä kansi, hienonna valkosipuli ja raasta inkivääri. Kuutioi tofu marinadin joukkoon ja kääntele sekaisin. Anna tofun marinoitua jääkaapissa muutaman tunnin ajan astiaa välillä käännellen.

Paloittele porkkana ja paprika. Leikkaa paksoista lehti osat pois ja paloittele varret. Kuori ja pienennä myös sipuli.

Kuumenna kattilan pohjalla tilkka öljyä. Lisää porkkanat, paprikat ja sipulit ja kuullota niitä öljyssä muutama minuutti. Lisää 5 dl vettä sekä kasvisliemikuutio ja kuumenna kiehuvaksi.

Lisää paksoi, kun vihannekset ovat kiehuneet 5-10 minuuttia.

Kuumenna pannulla loraus öljyä. Kaada tofut marinadeineen pannulle. Kun kaikki marinadin neste on haihtunut, jatka paistamista vielä pari minuuttia.

Kun vihannekset ovat kypsiä, lisää niiden joukkoon kattilaan kookosmaito, currytahna (maun mukaan) sekä soijakastike. Lisää lopuksi tofut pannulta. Kuumenna kiehuvaksi.


Tarjoile naanleivän tai muun vaalean leivän kanssa. 


torstai 1. helmikuuta 2018

Naanleipä

K-ruoka-lehden aasia-teemasta inspiroituneena ymppäsin keittoon Aasian aineksia; currya, kookosmaitoa ja paksoita. Ja koska keiton kaveriksi pitää olla leipää, näin tilaisuuteni ylistetyn naanleivän kokeiluun tulleen. Selailin reseptejä lopulta kuitenkaan yhtäkään suoranaisesti noudattaen, mutta se ei estänyt ensikertalaisen onnistumista. Siitä, millä tasolla oikeaoppista leivästäni tuli, en osaa sanoa, mutta hyvää se oli. Antaa sen puhua puolestaan, että olen parhaillaan niin täynnä naanleipää, etten tiedä milloin jaksan syödä seuraavan kerran. Siis VAROITUS! Tätä voi syödä vain liikaa.



Naanleipä:
8 kpl

2,5 dl maustamatonta jogurttia
1 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria
n. 7,5 dl vehnäjauhoja
0,75 dl rypsiöljyä
voita


Mittaa kulhoon jogurtti ja vesi. Lämmitä seos kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Lisää suola ja sokeri.

Lisää jauhoja vähän kerrallaan alustaen taikinaa käsin. Lisää öljy, kun taikinassa on n.5 dl jauhoja. Vaivaa taikina tasaiseksi ja lisää sitten loput jauhot, kuitenkin niin, että taikina jää ehkä aavistuksen löysemmäksi kuin tavanomainen sämpylätaikina.

Kuumenna uuni 275 asteeseen, pelti myös, ilman leivinpaperia.

Älä anna taikinan nousta vaan leivo se heti litteiksi leiviksi jakamalla taikina jauhotetulla alustalla kahdeksaan osaan, pyörittelemällä taikinapalat palloiksi ja litistämällä ne n. 3 cm paksuisiksi levyiksi.

Paista leipiä 275 asteisessa uunissa n.6 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin tummanruskeita.


Voitele leivät voilla heti paiston jälkeen. Voita ei tarvitse sulattaa, vaan veitsen kärkeen otettu nokare sulaa sitä mukaa, kun sitä sivelee kuumalle leivälle.