keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Supernopeat soijatortillat


Tämä tortillatäyte syntyy kymmenessä minuutissa, ruoka on pöydässä käden käänteessä.



Soijatortillat
 2-4 annosta

4 tortillalevyä

Täyte:
1 sipuli
200 g pakastemaissia
100 g pakastetaitepapuja
2 dl soijarouhetta
4 rkl soijakastiketta
Salsakastiketta
1 avokado


Hienonna sipuli ja kuullota se pannulla öljytilkassa. Lisää jäiset maissit ja pavut ja paista muutama minuutti. Lisää soijarouhe. Sekoita lopuksi joukkoon soijakastike.

Paloittele avokado. Levitä tortillapohjille salsakastiketta, lisää soijatäytettä sekä halutessa avokadoa.



sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Joulun luumujuustokakku

Omia jouluruokasuosikkejani ovat lähinnä laatikot ja rosolli, mutta makeista herkuista aivan superia on rehellinen luumurahka, paksuna, kuivatuista luumuista tehtynä. Koska melkein kaikki, mikä toimii rahkana tai kakun täytteenä, toimii myös juustokakussa, päätin pikkujouluksi muuntaa sen ihanan luumuisen rahkan juustokakuksi. Lisää joulua kakkuun tuo piparkakkupohja.


Joulun luumujuustokakku:

Pohja:
200g piparkakkuja
100g margariinia

Täyte:
200 g kuivattuja luumuja
2 dl vettä
2,5 dl vispikermaa
0,5 dl sokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g maitorahkaa
3 liivatelehteä
1/2 dl vettä

Kaada kattilaan kuivatut luumut ja lisää joukkoon 2 dl vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä pienellä lämmöllä, kunnes luumut ovat pehmenneet, n. 20 minuuttia.

Murskaa keksit tehosekoittimessa (tai esimerkiksi kaulimella muovipussissa). Sulata rasva ja sekoita se keksimuruihin. Pingota irtopohjavuoan (halkaisija n. 24 cm) pohjalle leivinpaperi ja painele pipariseos sen päälle. Nosta vuoka jääkaappiin.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla.

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen

Soseuta luumut sauvasekoittimella. Jos kaikki vesi haihtui kattilasta keittovaiheessa, lisää tilkka vettä, jotta seos ei ole aivan niin tahmean jäykkää.

Notkista kulhossa tuorejuusto ja sekoita joukkoon rahka sekä luumutahna.

Kuumenna 1/2 dl vettä. Purista liivatelehdet mahdollisimman kuiviksi ja liuota ne nesteeseen. Valuta liivate ohuena nauhana kokoajan sekoittaen tuorejuustoseokseen. Sekoita nopeasti tasaiseksi.

Kääntele tuorejuustoseos kerman joukkoon ja tarkista vielä maku.

Kaada täyte irtopohjavuokaan piparipohjan päälle ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.


Koristele esimerkiksi  joulusuklailla ja piparkakuilla ja nauti glögin kera!






perjantai 25. marraskuuta 2016

Piparkakkutaikina

Joulupiparit ovat ehdoton joka joulun must have. Tai pikemminkin must bake, koska mieluummin niitä oikeastaan leipoo kuin syö, vaikka hyviä ovatkin. Tai sitten syö mieluummin taikinaa kuin niitä pipareita… Nuorempana isovanhemmat tai vanhemmat löivät eteen usein sen kaupan taikinan ja siitä sai sitten leipoa. Eihän sillä oikeastaan ole väliä, mistä taikinasta sitä leipoo, kun se piparien leipominen itsessään on niin kivaa ja kaupan taikina varsin hyvän makuistakin, mutta viime vuonna tein ekaa kertaa itse taikinan. Maku oli vähän pettymys, liian pomeranssinen. Tänä vuonna aloitinkin sitten jo aiemmin piparihommat, viime tiistaina, pienemmällä testaussatsilla ja maustesuhteiden säädöksillä. Nappiin osui! Hyvä, että jäi jotain uuniin laitettavaksi. Veli kysyi: "Onko tosta taikinasta niinku tarkotus tehä jotain?" -Oikeastaan joo, mutta pääasia, että maistuu! No, enpä mainosta enempää, testatkaa itse, miten sopii maku näillä maustesuhteilla omaan suuhun.




Piparkakkutaikina:
n.60kpl piparkakkuja

125g margariinia
1dl siirappia
1dl sokeria
1,5 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1,5 tl neilikkaa
3/4 tl pomeranssinkuorta
1 tl kardemummaa
1 muna
1 tl soodaa
4,5 dl vehnäjauhoja

Mittaa kattilaan margariini, sokeri, siirappi ja mausteet. Kuumenna seos kiehuvaksi samalla sekoitellen.

Jäähdytä seos haaleaksi ja lisää sitten muna. Sekoita sooda vehnäjauhoihin ja lisää ne muutamassa erässä taikinaan.

Kääri taikina levymäiseksi paketiksi tuorekelmuun ja anna seistä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Leivo pipareiksi jauhotetulla alustalla ja paista 200 asteessa 5-7 minuuttia.








sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Sitruunaboston

Vehnäleivästä on moneksi! Tuunaa pullasta sitruunainen kakku eli boston lemon curdilla. Pullataikina syntyy aina samalla vakkariohjeella, lemon curdin valmistin k-ruoka -reseptillä.



Sitruunaboston:


Lemon curd:
3 munaa
1,5dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1dl sitruunanmehua
50g voita

Tee ensin sitruunatahna: Riko munat, mittaa sokeri, raasta sitruunankuori ja purista mehu metalliseen pyöreäpohjaiseen kulhoon. Keitä kattilan pohjalla vettä ja nosta kulho kattilan päälle niin, ettei pohja koske veteen. Kuumenna sitruunaseosta kokoajan sekoittaen n. 5 minuuttia, kunnes se sakenee. Nosta kulho pois kattilan päältä. Lisää paloiteltu voi ja sekoita, kunnes se on sulanut.

Valmista pullataikina ohjeen mukaan ja kauli se levyksi. Levitä kunnolla jäähtynyttä lemon curdia taikinalevylle (maun mukaan), rullaa taikina ja leikkaa se paloiksi korvapuustien tavoin.

Voitele kaksi leipävuokaa ja asettele pullat niiden pohjalle pystyyn n.2-3 senttimetrin päähän toisistaan (mieluummin kuitenkin liian lähekkäin kuin etäälle). Jos kierteitä jää yli, paista ne erikseen pullavuoissa.

Anna bostoneiden (ja pullien kohota n.20 minuuttia liinalla peitettyinä ja paista niitä sitten 200 asteessa 15-20 minuuttia, yksittäisiä pullia n.12.


Koristele jäähtyneet bostonit sokerikuorrutteella tai nauti heti lämpimänä!


tiistai 15. marraskuuta 2016

Täyteläinen lohipiiraka

Lohi, tilli ja sitruuna - toimii aina! Tällä kertaa ne yhdistyivät piirakassa, jossa on maukas pohja pehmeän tuorejuustoisella täytteellä.



Täyteläinen lohipiirakka:

Pohja:
1ps (n.100g) perunamuusijauhetta
1 1/2 dl piimää
1 1/2 dl öljyä
1dl kauraleseitä
3dl vehnäjauhoja
muna

Täyte:
300g lämminsavulohta
200g ruohosipulituorejuustoa
3dl maitoa
2 munaa
1,5tl sitruunapippuria
3/4 tl suolaa
1/2dl tillisilppua
2rkl sitruunanmehua

Sekoita pohja-ainekset reseptin mukaisessa järjestyksessä kulhossa ja nosta taikina jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Notkista kulhossa tuorejuusto ja sekoita joukkoon maito, munat sekä mausteet.

Perkaa kala kahden haarukan avulla.

Voitele halkaisijaltaan 27 senttimetrinen piirakkavuoka ja painele taikina sen pohjalle ja reunoille. Levitä pohjalle lohi ja kaada päälle tuorejuustomunamaito.


Paista 200 asteessa n.30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja reunat saaneet vähän väriä. Anna piirakan vetäytyä hetki ennen tarjoamista.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Kauralastut


Kaurakeksit syntyvät helposti muutamasta raaka-aineesta. Nämä leviävät uunissa ja paistuvat ohuiksi, rapeiksi lastuiksi. Rusinoista tai kuivatuista karpaloista saa halutessaan mukavia sattumia.




Kauralastut:
n. 40kpl

250g voita tai margariinia
3dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
4dl isoja kaurahiutaleita
2tl leivinjauhetta
(2dl rusinoita tai kuivattuja karpaloita)
1dl kermaa

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne (ja mahdolliset rusinat tms.) voi-sokerivaahtoon. Lisää lopuksi kerma.


Annostele taikina kahden teelusikan avulla keoiksi uunipellille melko etäälle toisistaan (n. 9/pelti) ja paista keksejä 200 asteessa n.10 minuuttia.



torstai 3. marraskuuta 2016

Mustaherukka-mokkakakku

Täytekakut on ihania palapelejä, joiden palaset saa itse suunnitella ja asettaa paikoilleen: nimittäin kaikki pohjataikinasta koristuksen loppusilaukseen on muokattavissa mieleiseksi. Tämä kyseinen kakku alkoi muotoutua päässäni jo viikkoja sitten. Lähinnä perinteisiä mansikkakermakakkuja ja muutamia muita leiponeena halusin kokeilla jotain vähän epätavallisempaa ja hienostuneempaa makuyhdistelmää. Innostuin mustaherukoista jo oikeastaan viime kesänä ja niiden kaveriksi valikoituivat aika yksiselitteisesti suklaa ja kahvi. Ollakseen vielä vähän enemmän ekstreme (ainakin meidän sukulaisten piirissä) halusin kakusta korkean ja huolella viimeistellyn eli koristellun hillityssä ja elegantiassa linjassa pitäytyen. Saanko siis esitellä:



Mustaherukka- mokkakakku

Pohja:

3 munaa
3dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1 ½ dl maitoa
1dl juoksevaa margariinia

Täyte:

3dl kermaa
200g maitorahkaa
4dl mustaherukoita
2+4rkl sokeria
3 liivatelehteä
1dl mustaherukkahilloa
Kostutus:
1/2dl kahvia
1/4dl maitoa

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää rauhallisesti sekoittaen keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa. Lisää lopuksi rasva.

Pingota leivinpaperi halkaisijaltaan 18cmirtopohjavuoan pohjalle ja voitele sekä korppujauhota reunat. Paista taikina kahdessa erässä 180 asteessa n. 15-20 minuuttia. Tarkista kypsyys hammastikulla. Anna lopun taikinan odottaa jääkaapissa ensimmäisen puoliskon paistumista. Pese kevyesti, voitele ja korppujauhota vuoka ensimmäisen pohjan paistuttua ja kypsennä siinä sitten toinen.

Leikkaa kumpikin kakkupohja kahteen osaan niin, että saat neljä pohjalevyä. Jos pohjat nousivat uunissa keskeltä kuprulle, leikkaa päällinen tasaiseksi (reunoille voi jäädä pientä kaltevuutta, että hukkaan menisi mahdollisimman vähän). Ota valmiiksi irtopohjavuoka ja pari n. 20 cm leveää leivinpaperikaistaletta, jotta saat koottua kakun vuokaan.

Sekoita kahvi ja maito.

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.

Vatkaa kerma melko jämäkäksi vaahdoksi ja mausta kahdella ruokalusikallisella sokeria.

Sekoita toisessa kulhossa rahka ja 4 ruokalusikallista sokeria.

Murskaa mustaherukat siivilässä muutamassa erässä ja kääntele kermavaahdon joukkoon. Ota herukoiden mehu talteen.

Herukkamehun paksuudesta riippuen (saattaa olla melko siirappimaista) laimenna sitä vedellä ja kuumenna sitten ¼ dl mehua mikrossa. Liuota joukkoon liivatelehdet ja sekoita liemi sitten kokoajan sekoittaen ohuena nauhana rahkan joukkoon. Kääntele rahkaseos sekaisin kerman kanssa. Tarkista vielä maku.

Kostuta alin kakkupohjalevy maitokahvilla ja levitä päälle ohut kerros mustaherukkahilloa. Sulje irtopohjavuoan rengas levyn ympärille ja asettele reunoille leivinpaperikaistaleet. Nostele päälle n. 1/3 mustaherukkakermatäytteestä ja lisää sitten seuraava pohjalevy ja täytä loput kerrokset ensimmäisen tavoin. Kostuta myös päällimmäiseksi jäävä kakkupohja.

Kakkupohjien tasaisemmat puoliskot (eli pohjat) kannattaa sijoittaa lopullisen kakun alimmaiseksi ja päällimmäiseksi, jolloin lopputulos on mahdollisimman tasainen. Kahden keskimmäisen kakkupohjan reunojen epätasaisuudet peittyvät täytteeseen.

Taittele lopuksi leivinpaperikaistaleiden yli jääneet reunat keskelle ja aseta kakun päälle kevyeksi painoksi esimerkiksi muovinen leikkuualusta (ja sen päälle halutessa vielä lautanen) ja nosta kakku jääkaappiin. Anna hyytyä yön yli.


Kuorrutus:

70g voita
100g tuorejuustoa
100g leivontasuklaata (n. 50%)
¾ dl vahvaa kahvia
2-3dl tomusokeria
½ dl kaakaojauhetta

Sulata suklaa.

Sekoita sähkövatkaimella huoneenlämmössä pehmennyt voi ja tuorejuusto tasaiseksi. Valuta joukkoon suklaa ja sekoita vatkaimella. Lisää kahvi ja jatka vatkaamista. Siivilöi joukkoon tomusokeri ja kaakaojauhe. Vatkaa pari minuuttia. Lisää tomusokeria jos kuorrutus on löysää. Se ei saa olla valuvaa, vaikka jähmettyykin jonkin verran jääkaapissa.

Kuorruta kakku veitsen avulla ja säilytä kylmässä.

Koristeet:

Sitruunamelissan lehtiä
Mustaherukoita
munanvalkuainen
erikoishienoa sokeria
marenkeja

Kokeilin itse ensikertaa sokerointia eli kandeerausta ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Laitoin tosin sokeria ehkä vähän niukasti. Vinkkejä poimin kinuskikissan sivuilta. Päädyin sivelemään valkuaisen sitruunamelissan lehtiin pensselillä ja sitten ripottelemaan sokeria päälle.
Marjat olivat pakkasesta, joten valitsin ehjimpiä yksilöitä ja kuivattelin niitä hetken talouspaperin päällä. Pinsettien kanssa kastoin ne sitten valkuaiseen ja ripottelin sokeria päälle.

Koristeiden oli hyvä antaa kuivua seuraavaan päivään ja kakun päälle ne kannattaa laittaa vasta vähän ennen tarjoilua.