lauantai 31. joulukuuta 2016

Välimerellinen kasvistäyte uuniperunoille

Taas yksi juttu, mitä voi varioida loputtomiin: uuniperunoiden täytteet. Tässä viimeisin:

Välimerellinen kasvistäyte uuniperunoille:
n.4 annosta

1prk (240g) valkosipuli-yrttiranskankermaa
1/2 dl maustamatonta jogurttia (tai loraus maitoa)
100 g salaattijuustoa tai fetaa
100 g mustia oliiveja
70 g aurinkokuivattuja tomaatteja
2 tl kapriksia
1/2 dl hienonnettua basilikaa (tai 2 tl pestoa)
1-2 tl sokeria

Sekoita kulhossa ranskankerma ja jogurtti. Murenna salaattijuusto joukkoon sormin ja paloittele melko pieniksi kuutioiksi.

Viipaloi oliivit ja pienennä aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita ne sekä kaprikset ja basilika(/pesto) ranskankerman joukkoon.

Lisää lopuksi sokeri pehmentämään makua.

kokkailua koko 2016




Vuosi 2016 on ollut leivonnan ja kokkailun osalta varsin antoisa. Olen aina tykännyt laittaa ruokaa ja leipoa, mutta viime talvena sain jonkun erityisen lisäkipinän. Reseptihamsteriksi rupesin jo pari vuotta sitten (enkä tiedä mihin tässä vielä sen vuoksi joudun) ja ehkä moninaisten ohjeiden lukeminen antoi edellytykset omalle soveltamiselle (niin, että tulokset ovat onnistuneita), mikä taas lisäsi sitä intoa ruuanlaittoon. Olenkin tosiaan huomannut miten viime talvisesta reseptien testailusta päädyttiin siihen, että en ole kaiketi koko syksynä tehnyt mitään ainakaan täysin ohjeen mukaisesti.  Omien reseptien kehittely ja keväällä alkanut ruokablogi-innostus johtivatkin sitten kesällä tämän oman leivontablogin perustamiseen. Onnistuneet reseptikehittelyt ovat aina fiilistelyn arvoisia asioita, mutta parasta on se itse kehittelyvaihe, soveltaminen, suunnittelu ja ideointi, hyvä lopputulos vain kirsikka kakun päällä.

Ruokavuodestani voi tuon tietotaidon ja innostuksen kasvun lisäksi vetää muutamia muita yleistyksiä ja nostaa esille joitakin kattauksia:

Keväällä tein siis lähinnä reseptitestailuja, joista ehdoton muistiin painunut suosikki oli k-ruoka ohjeen mukaan tehty appelsiini-inkivääribroileri.


Kesäkuussa kokosin kahvipöydän kavereilleni ja päästin osaksi mielikuvituksen valloilleen sekä panosti ehkä ensikertaa todenteolla ulkonäköön koko kattauksen osalta ja tein elämäni ensimmäiset macaronit, jotka myös onnistuivat ainakin jollain tasolla. Melkeinpä heti perään sain järjestää veljeni rippijuhlien ruokapuolen; mansikkakakkua, pullaa, kahvikakkua ja pikkuleipälajitelma sekä mallaslimppua ja tomaattikeittoa, kalakeitosta huolehti äiti, pilkoin vain vihanneksia. Vaikka juhlien järjestäminen on jotain, mistä todella nautin (enemmän kuin ehkä lopulta juhlista itsestään), kehitin näiden kattauksien myötä hetkeksi jonkinmoisen leivontaähkyn: mm. juhannukseksi syntyi vain yksinkertaisesti pannacotat ja pari lajia salaattia.

raparperimacaroneja, aprikoosi-digestive ja kinuski-suolapähkinä Rocky Roadeja, mansikkamoussekakku, raparperi- ja omena muffinit sekä kinkku- ja tomaatti-mozzarellapitsaa




Rippijuhlien himoleivonnasta toivuttuani kesä ja pitkälti syksykin kuluivat oikeastaan marjojen ja muun sadon hyödyntämisen puitteissa. Viljelin itse punajuuria, retiisejä, taitepapuja ja lanttuja, joista viimeisimmät päätyivät jo maassa parempiin suihin. Kesän satokauden hitti oli ehkä raparperivispipuuro, joka saattaa olla aneemisen väristä, mutta maultaan yhtä kelpoa kuin punaherukkainen versio. Punajuurista oma lempparini oli lindströminkiusaus, eivätkä pihvitkään huonoja olleet. Taitepavut ja retiisit kuluivat lähinnä lisukkeina.

Mustikkapiirakkaa asianmukaisesti pullataikinaan ;)

Vaniljainen punaherukkapiirakka






Syksyllä koitti myös oma syntymäpäiväni, jonka juhlinnan tarjottavat kehittelin jonkintasoisella sadonkorjuu -teemalla pyrkien hyödyntämään oman maan juureksia sekä marjoja pakkasesta. Pöytään päätyikin koko pellin versio omenakakusta, vuohenjuusto-juurespiirakka, lohipiirakka, mustaherukka-mokkakakku sekä muutamien epäonnistuneiden macaronien jälkeen inkiväärillä maustettuja wilhelmiina-keksejä.




Kaiken leivonnan sekaan mahtui myös muutamia enemmän tai vähemmän pika-pika-arkiruokia.

Marraskuun lopulla aloitinkin jo joulufiilistelyn, leivoin pipareita ja luumujuustokakun. Joulukuu kului kaiken maailman lahjakaramellien parissa. Jouluaatoksi otin hoitaakseni kahvipöydän tarjottavat: piparipullia, joulutorttuja, glögijuustokakku sekä mausteinentaatelikakku ja totta kai niitä piparkakkuja. Iltapalalla oli mm. mallaslimppua ja yhteistuumin rypytettyjä karjalanpiirakoita. Rehellisistä jouluruuista tein itse ainoastaan rosollin.

Piparkakkutalo pitää olla! Ja ranskanpastillein koristeltu totta kai!



"Kaiken maailman lahjakaramellit" eli mm. viikuna ja taatelitäytteisiä suklaakonvehteja, joulusuklaalevyjä, fudgeja sekä toffifee- tyylisiä kinuski-hasselpähkinäsuklaapalloja


Koko vuoden lemppariresepteinä mieleen jäivät vuohenjuusto-juurespiirakka (jonka resepti sen ansiosta joku päivä päätyy vielä jakoon), omenakakku ja uuniperunat. Ehdottomasti eniten tuli puolestaan tehtyä pullaa, saaristolaislimppua, vispipuuroa ja erilaisia liivatekakkuja.


Vuosi 2017 kihelmöi jo sormenpäissä. Palan halusta päästä kuluttamaan pakastimensisältöä ja keräämään taas uutta satoa tilalle.

Kaikille hyvää leivontaonnea vuodelle 2017!

torstai 22. joulukuuta 2016

Mausteinen taatelikakku

Joulun kahvipöydästä löytyy usein taateli- taikka maustekakku. Valinnanvaikeudessa maustoin taatelikakun kunnolla jouluksi, eli käytin glögiä ja piparkakkumausteita. Lopputulos oli totta vie jouluinen, mutta ennen kaikkea tämä kakku viehättää mehevyydellään ja on parhaimmillaan pari päivän vetäytymisen jälkeen.




Mausteinen taatelikakku

250 g taateleita
2 dl glögiä
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1/2 tl kardemummaa
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl pomeranssin kuorta
200 g voita tai margariinia
2 munaa
3 dl sokeria
1 dl maustamatonta jogurttia
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria

Mittaa kattilaan glögi ja lisää paloitellut taatelit. Kuumenna seos kiehuvaksi. Mittaa joukkoon samalla mausteet. Keitä sekoitellen pari minuuttia.

Soseuta seos halutessasi sauvasekoittimella tasaiseksi. Erityisen kookkaita taatelipaloja taikinaan ei kannata jättää.

Lisää seokseen rasva ja sekoittele, kunnes se on sulanut. Anna sitten seoksen jäähtyä haaleaksi ja lisää munat sekä sokeri ja jogurtti. Sekoita tasaiseksi. Siivilöi joukkoon lopuksi jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, sooda sekä vaniljasokeri.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (tilavuus 2 litraa) ja paista kakkua 175 asteisen uunin keskitasolla n. 45 minuuttia.

Kumoa kakku vuoasta hieman jäähtyneenä.



keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Piparipullat

Pulla on kahvipöydän varma nakki, kestosuosikki, josta löytyy lukuisia eri variaatioita, joko sitten mausteiden, täytteen tai ulkomuodon myötä. Erittäin helpon, mutta kuitenkin yksinkertaisuudessaan näyttävän säväyksen joulupullille antavat piparkakut.



Piparipullat:
15-20 kpl



Muna voiteluun

Valmista pullataikina ohjeen mukaan ja pyöritä siitä pöytää vasten n. 15-20 pullaa, haluamasi kokoisia. Siirrä ne pellille lämpimään paikkaan kohoamaan.

Kauli piparitaikina ohueksi levyksi ja ota siitä haluamallasi muotilla pullien lukumäärän verran piparkakkuja. Siirrä syrjään odottamaan.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Voitele pullat munalla ja paista niitä sitten n. 6-8 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet vähän väriä. Nosta pelti hetkeksi pois uunista ja asettele jokaisen pullan päälle yksi raaka pipari. Nosta pullat takaisin uuniin ja paista vielä 3-4 minuuttia, niin että piparkakut ovat kypsyneet kauniin tumman ruskeiksi. Varo palamista!

Koristele tarjoiluvaiheessa tomusokerilla.



lauantai 10. joulukuuta 2016

Jogurtti-herkkutattilihapullat

Tänään ei löytynyt kaapista jauhelihan lisäksi sen enempää valmiskeittoainespussia ranskalaiseen sipulikeittoon kuin kermaviiliäkään, mikä olisi tarkoittanut lihapullia todella yksinkertaiseksi ja hyväksi todetulla reseptillä (jos kolme raaka-ainetta nyt edes riittää kunnolliseen reseptiin). Oikeastaan hyvä niin, koska tällainen aineksien puute tuo kokkaukseen oman hauskuutensa: saapahan hyvän syyn sooloiluun ja toisinaan juttu äityy entistä hauskemmaksi, kun sooloilusta seuraa maittava lopputulos. Tänään siis sooloiltiin lauantailihapulliin kaapista kuivattua tattia ja jogurttia.



Jogurtti-herkkutattilihapullat

800 g naudanjauhelihaa
1 pieni sipuli
4 dl maustamatonta jogurttia
3/4 dl korppujauhoja
1/2 dl kuivattuja herkkutatteja murskattuna (tai tuoreita sieniä silputtuna reilu 1dl)
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1 rkl soijakastiketta

Mittaa kulhoon jogurtti, korppujauho, sienet ja mausteet. Sekoita tasaiseksi ja anna seistä 5-10 minuuttia. Hienonna sipuli mahdollisimman pieneksi ja sekoita se sekä jauheliha jogurtti-korppujauhoseokseen.

Pyörittele taikinasta halkaisijaltaan n.3 cm lihapullia leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista niitä uunin keskitasolla 225 asteessa 20 minuuttia.


Tarjoa esimerkiksi kermakastikkeen ja perunamuusin kera. 


perjantai 9. joulukuuta 2016

Jouluiset suklaalevyt

Rocky Roadit on ihan mahtavia! Vaikka itse tykkään, että leivonta sisältää pieniä haasteita, eikä valmista synny ihan vain mittaa-sekoita-paista -tyylillä, niin simppeleissä jutuissa piilevät ne todelliset soveltamisen mahdollisuudet, se juttu mitä leivonnassa rakastan. Tietetyt leivonnaiset tai ruuat onnistuvat aina jollain tasolla, riippumatta mihin suuntaan niitä jalostaa. Rocky Roadit kuuluu tällaisiin herkkuihin. Tuunausvapaus! Tällä kertaa suklaat maistuvat joululta ja jäivät yksinkertaisesti levyn muotoon, josta syöjä saa itse murtaa paloja. Kelpo idea lahjapaperiin käärittäväksi, folioon kuin kaupan suklaalevyt ja punaiseen paperiin ja itse tehty etiketti vielä päälle. Johan kelpaa.



Jouluiset Rocky Road -suklaalevyt:


Karpalo-kinuski:

1 dl kermaa
1 dl fariinisokeria
n. 80g (reilu 1 dl) kuivattuja karpaloita
200g suklaata (esimerkiksi 3/4 maitosuklaata ja 1/4 tummaa suklaata)

Keitä ensin kinuski. Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna seos kiehuvaksi ja keitä 20-30 minuuttia välillä sekoitellen. Kinuski on tarkoitus keittää melko kovaksi. Tee vesilasi testi tiputtamalla muutama pisara kuumaa kinuskia kattilasta lasiin, jossa on kylmää vettä. Kaada vesi pois. Jos lasin pohjalle jäävä kinuski on melko jähmeää, se on valmista. Kinuskin valmistumisen huomaa myös sen kiehumisesta; seos ei enää kuohua samalla tavalla, kun kinuski jäykistyy.

Tältä valmis kinuski näyttää kiehuessaan
Pieni karpalot saksilla tai veitsellä. Paloittele suklaa ja sulata se varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita melkein kaikki karpalot suklaaseen.

Vuoraa leivinpaperilla pitkän mallinen vähintään n. 10x25cm astia ja levitä noin puolet suklaasta siihen ohueksi kerrokseksi. Suklaa ei ole niin valuvaa etteikö sitä voisi levittää vain pelkän leivinpaperin päälle. Valuta/levitä suklaan päälle melkein kaikki (tai maun mukaan) kinuski. Lusikoi päälle loppu suklaa ja levitä suklaalevyä edelleen niin, että se on melko ohut. Jos aiot paloitella sen, paksuus saa olla reilumpi.

Ripottele päälle loput karpalot ja siirrä levy jääkaappiin jähmettymään. Säilytä ilmatiiviisti kylmässä.








Piparkakku-luumu

200 g suklaata (esimerkiksi 3/4 maitosuklaata ja 1/4 tummaa suklaata)
n. 100 g piparkakkuja
n. 50 g pehmeitä kuivattuja luumuja

Painele piparkakut esimerkiksi kulhossa lusikalla karkeaksi murskaksi. Paloittele luumut pieniksi saksilla tai veitsellä.

Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita siihen melkein kaikki piparimurska sekä luumut. Ihan hienoin piparimuru kannattaa jättää lisäämättä.

Vuoraa leivinpaperilla pitkän mallinen vähintään n. 10x25cm astia ja levitä suklaa siihen melko ohueksi kerrokseksi. Ripottele päälle loput piparimurskasta.

Siirrä levy jääkaappiin jähmettymään ja säilytä se ilmatiiviisti kylmässä.





maanantai 5. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivän mustikka-vanilja-cupcakes

Ajatukseni syttyivät itsenäisyyspäivälle melko myöhään, enkä tänään kotiin tullessani ollut vielä päättänyt haluanko tehdä leivoksia, kuppikakkuja vai tarteletteja. Mustikasta sen sijaan olin varma. Lopulta päädyin kuppikakkuihin, koska ne eivät vaatineet kauppareissua ja lisäksi kaapista löytyi sinivalkoisia vuokia. Kaikista leivoksista eniten olen varmasti leiponut erilaisia muffineja, mutta viime kerrasta on aikaa. Ne on kuitenkin aina nopea saada alkuun, taikinan pohja syntyy joka kerta vakkariksi valikoituneella reseptillä ja sitten mielikuvitus on turvallista päästää valloilleen, tällä kertaa sinivalkoisessa hengessä.





Mustikka-vanilja-cupcakes

3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2,5 tl vaniljasokeria
75 g margariinia
1 dl maitoa
1 muna
2,5 dl mustikoita

Kuorrutus:
1 ps (144 g) vaniljakastikejauhetta
3 dl maitoa
1 rkl sitruunan mehua
4 rkl tomusokeria
1,5 tl vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään. Nypi joukkoon margariini ja lisää sitten maito ja muna. Sekoita tasaiseksi.

Lisää lopuksi mustikat, mieluiten jäisinä ja kääntele varoen taikinan sekaan. Vältä turhaa sekoittamista, ettei taikina värjäydy.

Jaa taikina muffinivuokiin, niin että taikinaa on vuokaa noin puoleenväliin asti, nämä kohoavat melkoisesti uunissa, ja paista 225 asteessa koosta riippuen 8-15 min. Tarkista kypsyys puutikulla.

Valmista kuorrute: vatkaa vaniljakastikejauhe maidon joukkoon ja lisää loput aineet. Anna kuorrutteen seistä jääkaapissa vähintään puolituntia ja pursota jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. Kuorrute ei ole kovin jäykkää, joten se ei toimi pursottaessa voi-tuorejuustokuorrutteen tavoin.

Koristele sinivalkoisiksi mustikoilla ja valkosuklaalla.





sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Mallaslimppu

Mallaslimppu, saaristolaisleipä, miten vain, on oikea joka paikan höylä. Se kuuluu niin juhannukseen kuin jouluunkin ja menekkiä riittää myös näiden välisenä aikana.  Mikään silmänräpäyksessä valmistuva leipä tämä ei ole, mutta helppo ja vaivaton, kohottaminen vain vie aikaa ja leivät viihtyvät uunissakin yli tunnin. Yhdestä taikinasta syntyy kuitenkin kolme hyvän kokoista limppua ja lisäksi ne säilyvät pitkään hyvinä ja kestävät mainiosti pakastuksen. Eli välttyäksesi kiireiseltä jouluviikolta, tästä on hyvä aloittaa valmistelut jo nyt.





Mallaslimppu
3kpl

1 l rasvatonta piimää
100 g hiivaa
4 tl suolaa
3 dl kauraleseitä
3 dl kaljamaltaita
3 dl siirappia
3 dl ruisjauhoja
10-12 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen piimään.

Lisää kuivat aineet. Taikina saa jäädä niin löysäksi, että sekoittaminen onnistuu kauhalla, eikä sitä tarvitse alustaa käsin.

Voitele kolme leipävuokaa ja jaa taikina niihin.

Nostata leipiä liinan alla 1,5-2 tuntia ja paista sitten 175 asteessa 1 tunti ja 15-30 minuuttia. Paiston puolivälissä leivät kannattaa peittää foliolla sekä kääntää, jotta ne kypsyvät tasaisesti, koska usein uuni paistaa huonommin luukun puolelta.

Tarkista kypsyys puutikulla.


Jos tahdot leipien pinnasta siirappisen, käännä ne pian paiston jälkeen ylösalaisin ja anna jäähtyä.