torstai 28. joulukuuta 2017

2017 syötävät lahjat +aattoillan kahvipöytä



Joululahjat tuottavat minulle aina päänvaivaa, eivät ehkä sen takia, etten keksisi mitä ostaa, vaan siksi, etten raaski ostaa sitä, mitä ehkä haluaisin. Toisaalta tuntuu typerältä ostaa vanhemmille jotain hyödyllistä ja "turhia" lahjoja en halua antaa taikka saada. Hyödyllisyys on myös aika tylsää ja tykkäänkin tehdä lahjoja itse. Syötävät lahjat ovat aina kivoja, ihan eri juttu antaa itse tehtyjä karamelleja kuin ostaa suklaarasia kaupasta. Itse tekeminen välittää viestin, miten välittää, vaikkei tuhlaakaan suuria summia rahaa. Suklaa kaupasta on helpoin vaihtoehto (paitsi ehkä suurensuurelle suklaanystävälle, se on ihan hyvä lahja). Ja mikä käy paremmin kotileipurille kuin karkkien värkkäily?

Viime vuonna tein kotiväelle aikamoisen reilun satsin kaiken maailman joulukarkkeja, mitä vain päähäni pälkähti - ja mitä pystyi tekemään ilman lämpömittaria: konhvehteja, toffifee-palleroita, fudgeja, joulusuklaata…  Nyt sain varoituksia jo marraskuussa, ettei niin suurta määrää tänä vuonna kiitos, ei jaksa syödä. Päätin sitten värkkäillä vain niitä viime vuoden kenties suosikkeja, joulusuklaita, ja keksiä kylkiäiseksi jotain, mitä ei tarvitse syödä. Joulusuklaiden reseptin julkaisin täällä vuosi sitten ja vaikka noita makuja voisi yhdistellä loputtomiin, tein samoja kuin viimeksi. Tällä kertaa suklaat tosin päätyivät pakettiin suupaloina
(kun olin kerta hamstrannut siinä määrin maitopurkkeja piparirasioita varten). 

 Tässä vanhetessani on tullut sellainen olo, että muitakin sukulaisia olisi hyvä muistaa. Viimeksi annoin ihan vain koristeltuja piparkakkuja, mutta (vaikka rasioita olisi niille nytkin kyllä löytynyt niin) innostuin rakentelemaan trendikkäitä piparikransseja, ehkä vähän eri tekniikalla kuin yleensä. En nimittäin käyttänyt pohjalla piparirengasta vaan rakensin kranssit kokonaan yksittäisistä piparkakuista, kokosin sokerilla ja koristelin pikeerillä. Ainoa, mikä olisi pitänyt leipomisvaiheessa jo ottaa huomioon, oli reiät ripustusta varten. 

Mitäs muuta joulua sitä sitten on lukuisten piparien ja suklaansulatteluiden ohella tullut leivottua? Ei mitään ihmeellistä, suoraan sanottuna. Jouluasioita tuli sählättyä viimeisellä viikolla siinä määrin kokopäiväisesti, etten ehtinyt suunnitella saati olisi ehtinyt valmistaa mitään joulukakkuspektaakkelia. Minulle joulussa parasta kuitenkin on se, miten saa puuhastella jouluvalmisteluiden parissa ja kokoajan on jotain tekemistä, kuitenkin sillä ehdolla, että kaiken saa tehdä rauhassa ja jotain voi jättää tekemättä jos ei ole energiaa taikka aikaa. En siis kehitellyt suuria suunnitelmia, joiden onnistumista olisi kaiken lisäksi pitänyt stressata vielä aattoiltana. Tarjosimme kahvivieraille yksinkertaisesti pullaa ja torttuja, valmiina saatua banettonea, italialaista joulukakkua, piparkakkuja, joita en millään jaksanut enää edes koristella, sekä karpalo-kinuskikääretorttua.  Pullat oli leivottu viikko sitten pakkaseen ja tortut syntyivät juuri ennen tarjoilua käden käänteessä pakastetaikinasta. Kääretorttu tuotti tosin aatonaattoiltana vähän päänvaivaa, kun pohja oli varmasti kolme senttiä paksu ja täytekin jokseenkin löysää. "Käärettä" torttuun tuli lopulta ehkä puolitoista kierrosta ja se piti kapaloida yöksi kelmuun, jotta liivate täytteessä hyytyy. Tarjolle nousi kuitenkin siisti ja muhkea torttu, joka myös maistui mainiolle.



Ilta- tai yöpalana tarjottiin vielä juustoja ja keksejä sekä helposti uunista lämpiminä pöytään viipaloituja esipaistettuja patonkeja ja hyvissä ajoin pakkaseen leivottuja mallaslimppuja.

maanantai 18. joulukuuta 2017

Rasiat syötäville lahjoille

Maitotölkeistä syntyy helpolla ja halvalla rasiat pipareille ja itse tehdyille makeisille.



Tarvitset:
  • Tyhjiä maitopurkkeja (tms. litran tölkkejä)
  • Sakset
  • Nitoja + niittejä
  • Viivotin
  • Lyijykynä
  • Paperiliimaa
  • Jouluista paperia, esim. lahjapaperia (ei mitään paksua!)


1. Leikkaa maitopurkista pois "kansiosa" sekä yksi sivuista.


2. Vedä viivottimen avulla terävillä saksilla jokaiselle sivulle ura 7 cm päähän purkin avoimeksi leikatusta päästä, uran tulee olla niin syvä, että pinta rikkoutuu ja syntyy selkeä naarmu.



3. Leikkaa kummatkin kulmat auki avoimesta päästä lähtien tekemääsi naarmuun asti.



4. Leikkaa kaksi reunimmaista "lievettä" noin puoliksi.



5. Taita ensin lyhyet liepeet, sekä sitten keskimmäinen toiseksi päädyksi laatikolle ja nido taitteet kiinni.



6.  Leikkaa haluamasi laisesta paperista 25x26,5cm suorakulmio.

7. Tee paperin kääntöpuolelle lyijykynällä merkit 9cm päähän lyhyemmästä sivusta sekä 7 cm päähän pidemmästä sivusta.



8.Levitä liimaa tekemäsi laatikon pohjaan ja liimaa se paperille merkkien keskelle. Silota paperi tasaiseksi.

9. Leikkaa laatikon pitkien sivujen suuntaisesti lovet reunasta lähtien jokaisen nurkan kohdalle.



10. Leikkaa päätypaloista sekä toisesta pitkän sivun palasta päädyistä pois n.4 cm



11. Levitä päätyjen alareunaan liimaa ja käännä paperi kiinni rasiaan. Liimaa myös se pitkä sivu, jonka paperia lyhensit. Liimaa reunojen yli menevät osat kiinni rasian päätyihin.Leikkaa nurkkiin lovet, levitä liimaa rasian yläreunan yli tuleviin osiin ja käännä ne laatikon sisäpuolelle.



12. Liimaa sitten jäljellä oleva pitkän sivun paperiosa. Käännä reunat kiinni päätyihin. Leikkaa taas kulmiin lovet ja käännä kielekkeet laatikon sisäpuolelle.






Täytä rasiat piparkakuilla tai makeisilla, paketoi sellofaaniin ja anna lahjaksi ystäville.

torstai 14. joulukuuta 2017

Riisi- ja kaurapiirakat - resepti + vinkit rypyttämiseen

En ole perehtynyt virallisen karjalanpiirakan anatomiaan niin tarkasti, että uskaltaisin kutsua näitä sellaisiksi ja olen sitä paitsi ymmärtänyt, että ne täytetään kuoren paiston jälkeen (?). Puhuttakoon siis riisipiirakoista. Niiden valmistushan ei tosiaan lopulta ole mitään kovin korkeaa piirakkatiedettä ja reseptejä on netti, kirjat ja lehdet jo niin pullollaan, ettei minun tarvitsisi asiasta (melkein aloittelijana kaiken lisäksi) edes rustailla. Innovoin kuitenkin omannäköiseni kaurapiirakan, siis karjalanpiirakan kaurapuurosta, koska olen kaurapuurofani ja suurkuluttaja ja kaurapiirakoitteni nerokkuudesta en malta pysyä hiljaa. Siitäkin huolimatta, että kaurapuuroa karjalanpiirakoihin on varmasti ennen minua keksinyt laittaa yksi jos toinenkin.
             Kaurapuuron lisäksi, ajattelin jakaa muutamat kotileipurilta kotileipurille -vinkit sitä kammoksuttua, lopulta yllättävän yksinkertaiseksi (ainakin minulle) osoittautunutta rypyttämistä koskien. Tein nimittäin muutamia havaintoja kauniin karjalanpiirakan saloista ja sain aikaiseksi monia aika valioyksilöitä, vaikken näissä piirakkahommissa mikään konkari olekaan (jos nyt tämän ikäisenä voi olla konkari yhtään missään). Jos nyt vuosia rypytyksen kanssa tapelleena masennuit, niin sanottakoon, että mahtui piirakkasatsiin mukaan myös melkoisia muotopuolia, jotka huolella asettelin kuvaan parempi reuna kameraan päin.



Riisipiirakat:
n.25 kpl

Riisipuuro:
3 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l kevytmaitoa
1 tl suolaa

Tai


Kaurapuuro:
12 dl vettä
4,5 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa

Kuoritaikina:
3,5 dl ruisjauhoja
1,25 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
3 tl öljyä
2 dl vettä

Lisäksi:
Nokare margariinia
Loraus vettä


Keitä ensin puuro piirakoiden täytteeksi. Mittaa kattilaan vesi ja kuumenna se kiehuvaksi. Lisää riisi tai kaurahiutaleet. Keitä kaurapuuro miedolla lämmöllä kannen alla pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Jos keität riisipuuroa, niin lisää riisien joukkoon maito, kun kaikki vesi on imeytynyt. Kuumenna maito varovasti, puolella teholla ja välillä sekoittaen, kiehuvaksi. Jatka keittämistä sen jälkeen hyvin miedolla lämmöllä n. 45-60 minuuttia, niin että riisit turpoavat ja puuro paksuuntuu. Jos pelkäät pohjaan palamista, ei puuron tarvitse edes kiehua, vaan se hautuu muutenkin kypsäksi, tosin pidemmässä ajassa.

Itse onnistuin olemaan polttamatta puuroani pohjaan, vaikka käytin kevytmaitoa sekä tavallista teräskattilaa. Sanoisin, että maidon kuumennusvaiheessa maltti on valttia. Voitelin myös kattilan pohjan margariinilla ennen puuron keiton aloittamista. En tiedä, oliko voitelulla osaa asiaan, mutta jos riisipuurosi tapaa palaa pohjaan niin kannattaa kokeilla.

Anna kummankin puuron hautua vielä keittämisen jälkeen tovi kannen alla hellalla ja jäähdytä ne sitten. Piirakat voi leipoa vasta seuraavana päivänä, mutta ei haittaa vaikka puuro olisi vähän lämmintäkin.

Valmista kuoritaikina sekoittamalla kuivat aineet kulhossa. Lisää sitten vesi ja öljy. Sekoita taikina käsin tasaiseksi. Lisää tarvittaessa vähän jauhoja tai nestettä, niin että taikina on kiinteä, mutta kostea.

Pyöritä taikinasta jauhotetulla alustalla halkaisijaltaan n.4 cm paksuinen pitkä pötkö ja leikkaa pötkö n. 1,5 cm levyisiksi palasiksi. Laita taikinasiivut muovipussiin tai kelmun alle niin, että ne eivät kuivetu.

Kauli yksi taikinakikkare kerrallaan jauhotetulla alustalla ohueksi, pyöreäksi lätyksi. Levitä taikinan päälle kerros puuroa n. 1 cm päähän reunoista. Rypytä reunat (vinkkejä alla).

Paista karjalanpiirakoita 275 asteisessa uunissa keskitasolla n.15 minuuttia. Pelillä ei voi käyttää leivinpaperia, koska se ei kestä niin korkeita lämpötiloja (kuulemma).

Sulata paiston aikana mikrossa nokare margariinia tai voita. Sekoita joukkoon suurin piirtein saman verran vettä. Voitele paistetut piirakat heti paiston jälkeen rasvaseoksella ja siirrä ne kulhoon tai muuhun astiaan. Peitä astia foliolla ja anna piirakoiden levätä folion alla noin tunnin verran.



Havaintoja hyvän rypytyksen saloista:

  • Kauli taikinasta mahdollisimman symmetrinen ympyrä
  • Tasoita reunat niin, että ne eivät ole röpöliäiset, koska silloin reuna saattaa lohjeta rypytettäessä
  • Levitä täyte mahdollisimman tasapaksusti ja jätä reunan ja täytteen väliin joka puolelle yhtä iso rako
  • Minä rypytin etusormella ja peukalolta aloittaen keskeltä ja rypyttäen vuorotellen molemmat päät
  • Älä painele reunoilta kohti täytettä vaan nosta reunat ensin keskeltä täytteen päälle ja painele ylhäältä alaspäin
  • Leikkaa kynnet ennen rypyttämistä! (tein itse parit reiät taikinakuoriin ennen kuin tartuin saksiin, heh)
  • Mitä enemmän ajattelet rypyttämistä, sitä kamalampi on lopputulos, näin kävi ainakin minulle, piirakat piti vain rypyttää suit-sait, tsuptsup ja valmista tuli


perjantai 8. joulukuuta 2017

Suomi 100 -juhlamenu

100-vuotiaan kotimaan kunniaksi piti tietenkin laittaa pystyyn kunnon kolmen ruokalajin perhepäivällinen. Menu rakentui mitäs muutakaan kuin suomalaisista, perinteikkäistä aineksista melko yksinkertaisesti, mutta sanoisin että juuri siksi niin juhlallisesti, elegantisti. 


Suomi 100-menu

***
Suppilovahverokeittoa

***
Uunisiikaa
Perunamuusia
Mustaherukka-kaalisalaattia

***
Lämmintä mustikkakukkoa
Vaniljajäätelöä




Alussa järjestyksessä reseptit, lopussa ohje, miten kaikesta selviää kätevästi yhdellä aterialla.



Suppilovahverokeitto:
4 annosta

75 g voita
1 dl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
2 reilua kourallista kuivattuja suppilovahveroja
Soijakastiketta
Mustapippuria

Sulata voi pinnoitetussa kattilassa. Sekoita joukkoon vispilällä jauhot. Lisää noin puolet maidosta ja sekoita voi-jauhoseos nopeasti sekaisin maidon kanssa. Lisää sitten loppu maito.

Kuumenna keitto kiehuvaksi. Murenna joukkoon suppilovahverot. Anna keiton kiehua n.10 minuuttia.

Mausta lorauksella soijakastiketta sekä mustapippurilla.






Uunisiikaa perunamuusilla ja kaalisalaatilla:
4 annosta

4 isoa siikafileettä
Suolaa
Pippuria
1 sitruuna

Perunamuusi:
n. 12 jauhoista perunaa
50 g voita
Maitoa
Suolaa

Kaalisalaatti:
200 g valkokaalia
3 rkl mustaherukkahilloa

Pilko kaali mahdollisimman pieneksi silpuksi ja sekoita sen joukkoon kulhossa mustaherukkahillo.

Kuori ja paloittele perunat. Keitä ne kypsiksi ja kaada keitinvesi pois. Lisää perunoiden joukkoon voi ja muusaa ne survimella tai sähkövatkaimella. Lisää samalla maitoa niin, että saat mieluisen paksuista muusia. Mausta suolalla.

Öljyä leivinpaperi ja levitä siiat pellille nahka alaspäin. Sirottele päälle reilusti suolaa ja rouhi pippuria myllystä. Leikkaa sitruuna ohuiksi viipaleiksi ja asettele kalojen päälle. Sitruunat voi myös jättää pois, itse en pitänyt sitruunan tuomasta mausta tässä tapauksessa.

Kypsennä kaloja 250 asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Kokoa annokset.





Mustikkakukko:
8 annosta

Pohja:
120 g margariinia
½ dl sokeria
2 dl ruisjauhoja
½ dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
n. 7 dl mustkoita
½ dl sokeria
1,5 rkl perunajauhoja

Lisäksi:
Vaniljajäätelöä

Yhdistä pohjan kuivat aineet kulhossa ja nypi joukkoon margariini. Painele n. ¾ seoksesta uunivuoan pohjalle ja reunoille.

Mittaa toiseen kulhoon mustikat ja sekoita joukkoon sokeri ja perunajauhot. Kaada mustikat vuokaan ja sirottele kulhon pohjalle jäänyt sokeri niiden päälle.

Painele tai ripottele loppu taikina mustikoiden päälle. Paista mustikkakukkoa 200 asteessa n. 40 minuuttia.

Tarjoa paistos hetken vetäytymisen jälkeen vaniljajäätelön kera.






Työjärjestys, jolla kaikki hoituu samalla aterialla ja ehdit itsekin syömään:

  • Valmista mustikkakukko uuniin ja anna sen paistua rauhassa muiden valmistelujen ajan
  • Kuori ja paloittele kukon paistuessa perunat. Laita ne veteen ja laita kattila hellalle ja hella täysille.
  • Valmista kaalisalaatti
  • Valmistele kalat uunikuntoisiksi
  • Valmista suppilovahverokeitto ja jätä se sammutetulle, lämpimälle hellalle.
  • Pyri saamaan mustikkakukko tässä vaiheessa pois uunista. Peitä se liinalla, jotta se säilyy lämpimänä vaikka ateria venähtäisi. Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen kalaa varten.
  • Muusaa perunat ja siirrä muusi jollekin vielä lämpimälle levylle.
  • Laita kalat uuniin juuri ennen kuin tarjoilet alkuruoan


tiistai 5. joulukuuta 2017

Päärynä-Aurajuustokakku

Pikkujoulu jäi harmillisesti, ainakin omissa suunnitelmissani, itsenäisyyspäivän varjoon, enkä suunnitellut viime viikonlopulle mitään erityistä menua. Jouluruokaa meillä nyt kuitenkin syötiin, puolivalmista perunalaatikkoa pakkasesta, lohta ja rosollia. Olen myös niin syvästi rakastunut kaikkiin perinteikkäisiin jouluruokiin (kinkkua lukuun ottamatta), että niitä en lähde sorkkimaan, ainakaan toistaiseksi. Jälkiruokapuolesta kuitenkin huolehdin vähän paremmalla tunnollisuudella. Pikkujoulu oli nimittäin otollinen tilaisuus testata päässäni pyörinyttä jouluista juustokakkua. Tartuin taas makuyhdistelmään, joka harvoin pettää: sinihomejuustoon, piparkakkuihin ja päärynään. Innostuin tästä lähinnä siksi, että idea päärynänpuolikkaiden piilottamisesta juustokakkuun tuntui niin kutkuttavalta. Nyt piilotin ne siis homejuustomousseen.



Päärynä-Aurajuustokakku:

Pohja:
180 g piparkakkuja
60 g margariinia tai voita

Täyte:
1,5 dl kuohu- tai vispikermaa
150 g maustamatonta rahkaa
85 g sinihomejuustoa (1/2 pkt Aurajuustoa)
1 rkl sokeria
2 rkl sitruunanmehua
2 rkl vettä
3 liivatelehteä

Lisäksi:
4 pientä päärynää
1,5 dl vettä
2 rkl fariinisokeria
1 rkl sitruunanmehua


Aloita päärynöiden karamellisoimisesta: mittaa vesi, sokeri ja sitruunamehu laakeaan kattilaan. Kuori päärynät, puolita ne ja poista keskusta. Asettele päärynät kattilaan. Jos päärynät ovat vähääkään kookkaampia, kannattaa ne viipaloida tai muuten leikata useampaan osaan.

Kuumenna sokeriliemi kiehuvaksi ja kypsennä päärynöitä kannen alla n.20 minuuttia kääntäen ne muutamaan otteeseen välissä. Nosta päärynät talouspaperin päälle lautaselle jäähtymään.

Murskaa keksit tehosekoittimella tai muovipussissa. Sulata margariini ja sekoita se keksimurun joukkoon. Painele keksiseos 18 cm irtopohjavuoan pohjalle. Nosta vuoka täytteen valmistuksen ajaksi jääkaappiin.

Laita liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Sekoita toisessa kulhossa vatkaimella homejuusto ja rahka sekaisin.

Kuumenna vesi ja sitruunanmehu mikrossa. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja liuota ne sitruunamehun joukkoon. Jos liivateliemi paksuuntuu, sitä voi hyvin lämmittää uudestaan mikrossa. Sekoita juokseva liivateseos muutamassa erässä juustoseokseen ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Yhdistä kerma ja juustoseos.

Levitä juustotäytettä ohut kerros keksipohjan päälle. Asettele sitten päärynät vuokaan. Kaada päälle loppu juustotäyte.


Anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli. Koristele se ennen tarjoilua esimerkiksi piparkakuilla ja päärynäviipaleilla.




perjantai 1. joulukuuta 2017

Piparkakkuleipä

Tässä leivässä maistuvat piparkakut ja joulu. Virittäydy siis tunnelmiin leipäviipaleen ja glögimukin äärellä tai valmista ja pakasta limput jo aattoa vartomaan.



Piparkakkuleipä:
2 isoa

1 l vettä
50 g hiivaa
0,5 dl siirappia
0,5 dl öljyä
3 tl suolaa
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
0,75 tl pomeranssinkuorta
4 dl ruisjauhoja
4 dl neljän viljan hiutaleita
8 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva sekä lisää siirappi, öljy sekä mausteet.

Sekoita joukkoon ruisjauhot sekä hiutaleet. Lisää lopuksi vehnäjauhot. Taikinan kuuluu pysyä niin kevyenä, että sitä pystyy sekoittamaan kauhalla. Jätä siis tarvittaessa pois osa vehnäjauhoista tai lisää niitä, mikäli taikina tuntuu löysältä.

Voitele kaksi 30 cm pitkää leipävuokaa ja jaa taikina niihin.

Anna leipien kohota ainakin kaksi tuntia liinalla peitettyinä.


Paista leipiä 200 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä.