Herne-kanapasta

Leivonnan ja jälkkäreiden suhteen olen jo jonkin aikaa ollut vähän hienostelija, mutta ruuan puolesta vetänyt melko arkista linjaa. Lieneeköhän loputtomien viimeaikoina ahmittujen Master Chef Australian jaksojen syytä (kyllä!), että olen löytänyt ihan uuden kokkausinnon ja tätäkin pastaa varten ostin jopa fenkolin. Lopulta nimittäin hyvin pienet jutut riittävät nostamaan arkisen ruuan, kuten kanapastan, seuraavalle levelille ja tekemään siitä kiinnostavan. Esimerkiksi mantelilastujen paahtaminen on helppo homma, mutta pastan päältä niitä ei löydy joka päivä, vaikka ne tuovat mukavaa rousketta ja paahteisuutta annokseen. Lopultahan kaikki onkin kiinni mausta, se on ehdottomasti halvin tie hyvään arkiruokaan - huolellinen maustaminen.

Herne-kanapasta:

4 annosta

1 valkosipulinkynsi

1 fenkoli

Oliiviöljyä

400 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita

Suolaa

0,5 tl inkivääriä (jauhettuna)

2,5 dl kermaa

1 dl maitoa

1 dl paremesaania hienoksi raastettuna tai valmiina muruna

2 tl valkoviinietikkaa

Mustapippuria

Lisäksi:

n. 40 g mantelilastuja

200 g pakasteherneitä

n. 7 dl pastaa, mieluiten gnocchia (katso pakkauksen ohje neljälle)

Ripaus suolaa

parmesaania

Kuori ja hienonna valkosipuli. Paloittele fankolin valkoiset osat ronskisti ja säästä versot koristeeksi.

Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja kuullota valkosipulia ja fenkolia reilu viisi minuuttia sekoitellen. Lisää sitten fileesuikaleet ja paista kypsäksi. Mausta kana sen kypsyessä suolalla ja jauhetulla inkiväärillä.

Kanan kypsyessä, kuumenna n. 3 dl vettä kiehuvaksi ja lisää joukkoon jäiset herneet. Odota, että vesi kiehuu taas ja kaada sitten herneet siivilään.

Paahda myös mantelilastut, levittämällä iso kourallinen mantelilastuja pinnoitetulle paistinpannulle tai pinnoitetun kattilan pohjalle ilman öljyä ja paahda korkealla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes lastut ovat saaneet syvän kullanruskeaa väriä.

Lisää broilerin joukkoon pannulle kerma sekä maito ja parmesaani. Anna kastikkeen poreilla hiljalleen sillä aikaa, kun keität pastan. Mausta valkoviinietikalla ja mustapippurilla. Lisää tarvittaessa myös suolaa.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Gnocchi sopii tähän pastaan parhaiten, sillä herneet ja pienet kananpalat jäävät mukavasti simpukoiden sisään. Valuta kypsä pasta siivilässä ja huuhtele nopeasti kylmällä vedellä. Sekoita joukkoon herneet.

Sekoita lopuksi pasta ja herneet kastikkeen joukkoon ja jaa lautasille. Ripottele päälle parmesaania sekä mantelilastuja ja viimeistele fenkolinversolla.

Sirkkis-makaronilaatikko

Voivoi, sirkat, nuo lihankorvikkeiden mustat lampaat. Montako kertaa olenkaan kuullut, että kyllä sitä kasvisruokaa voisi enemmän syödä, mutta että sirkkoja? - ei! Olen itse ollut asian suhteen utelias, mutten siinä määrin innostunut, että olisin missään muodossa tullut sirkkoja tätä ennen kokeilleeksi. Sain kuitenkin Sirkkistä testiin, sitä valmistavan turkulaisyrityksen, Entiksen, kustantamana, ja tartuin toki mielenkiinnolla tilaisuuteen. Voin kertoa, että ainakin kyseinen valmiste on melko pehmeä tutustuminen sirkkoihin. Kylmä faktakin jo on, ettei sirkkajauhoa ole sirkkiksessä kuin 4%. Makukin on mieto, enkä rehellisesti sanottuna edes tiedä miltä sirkat maistuvat, eli mitä makua minun olisi kuulunut yrittääkään löytää. Kaikissa lihakorvikkeissa ja kasvisvalmisteissa keskeisintä ei kuitenkaan mielestäni ole se mitä siinä on vaan se mitä siinä ei ole - siis lihaa. Ja tarkoitan nyt sellaista metaanipäästö-vesireikä-lihaa, jonka tuotanto tappaa maapallon. Sirkkis on siihen verraten hyvä valinta. Onhan sirkkakin tosin elävä itikka, ei kasvis, eli eettiset kysymykset ovat asia erikseen. Ei mennä niihin, vaan siihen Sirkkikseen. Lyhykäisten empiiristen tutkimusteni perusteella se toimii mainiosti ainakin makaronilaatikossa, etenkin kun grillimausteen jokseenkin tunkkaista makua vähän piristää tomaateilla. Kastikkeissa ja keitoissa valmistetta kannattaa kuitenkin käyttää harkiten, sillä sen rakenne kärsii nesteeseen joutuessaan.

Sirkkis-makaronilaatikko:

Loraus oliiviöljyä

1 iso sipuli

n.8 dl vettä

1 kasvisliemikuutio

n. 300 g makaronia

1 pkt Sirkkistä

2,5 tl paprikajauhetta

0,25 tl valkopippuria

2 rkl soijakastiketta

4 tomaattia

suolaa

Munamaito:

4 dl maitoa

2 munaa

Juustoraastetta

Kuori ja hienonna sipuli.

Kuumenna noin 2 litran kattilassa loraus oliiviöljyä ja lisää sipuli. Kuullota sipulia muutama minuutti ja lisää sitten vesi sekä kasvisliemikuutio. Kun vesi kiehuu, lisää makaroni ja keitä paketin ohjeen mukaan kypsäksi kannen alla. Tarkoitus on, että kaikki neste imeytyy pastaan.

Pese ja paloittele 4 tomaattia.

Kun pasta on kypsää, lisää joukkoon sirkkis, tomaatit sekä mausteet. Lisää tarvittaessa suolaa. Siirrä seos uunivuokaan.

Sekoita munat maidon joukkoon ja kaada munamaito vuokaan. Sekoita kevyesti ja tasoita sitten makaronilaatikon pinta. Päälle voi halutessa ripotella juustoraastetta

Kypsennä laatikkoa 200 asteisen uunin keskitasolla n.45 minuuttia tai kunnes munamaito on hyytynyt.

Anna laatikon asettua puolisen tuntia ennen tarjoamista.

Sitruunaa, limeä ja valkosuklaata

Pari viikkoa kytenyt leipomisintoni pääsi viimein perjantaina roihahtamaan. Päässäni muotoutunut idea sitrusjälkkäristä alkoi jossain limesiirapin kohdalla tuntua jopa liian kunnianhimoiselta, mutta miten nautinkaan, kun sain sählätä monta tuntia keittiössä - etenkin, kun lopputulos lähenteli kuvitelmiani: valkosuklaaganachea, lemoncurdia ja sokerikakkua sitruunamurulla, paahdetulla valkosuklaalla sekä limesiirapilla. Moni varmaan juoksee nyt kirkuen pakoon. Osia tässä jälkkärissä on ehkä monta, mutta kukin niistä on helppo tai ainakin kohtalaisen helppo valmistaa ja vaikea mokata. Monet elementit voi sitä paitsi tehdä jo hyvissä ajoin valmiiksi sen sijaan, että lähtisi aamupäivällä kauppaan aikeena saada jotain valmiiksi ennen kello neljää. Mutta jos elementtien määrä ei sitä vielä kerro, tässä jälkkärissä yhdistyy kaikki, mitä hyvään jälkiruokaan tarvitaan: kirpeiden sitruksien ja valkosuklaan karamellisen makeuden tasapaino, rouskuva muru, ilmava kakku, kostea sitruunatahna ja täyteläisen kermainen ganache. Lopputulos on herkullisuudessaan hienostunut, raikas ja kevyt.

Kaksi sitrusta ja valkosuklaata:

n.7 annosta

Lemoncurd:
1 dl* sitruunan mehua

1 dl sokeria

2 rkl* sitruunankuorta raastettuna

3 munaa

Nokare voita

*Tarvitset kaksi sitruunaa

Pese sitruunat huolellisesti juuresharjalla. Raasta kuoret.

Sekoita kattilassa tuore sitruunanmehu, sokeri, sitruunankuoriraaste sekä munat. Kuumenna seosta sekoitellen matalalla teholla. Lisää samalla voi pienissä paloissa. Kun seos alkaa höyrytä, sekoita sitä kokoajan huolellisesti, kunnes se paksuuntuu ja muuttuu tahnamaiseksi. Nosta kattila liedeltä ja anna tahnan jäähtyä jääkappikylmäksi.

Sitruunamuru:

50 g margariinia

0,5 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

0,5 vaniljasokeria

1 sitruunan kuori raastettuna

Mittaa kulhoon margariini sekä kuivat aineet sekä sitruunankuori. Nypi seos tasaiseksi, kosteaksi muruksi. Murustele taikina uunipellille ja paista sitä 200 asteessa uunin keskitasolla n. 25 minuuttia. Sekoita muruseosta noin paiston puolessa välissä. Muru on valmista, kun se on saanut kullanruskeaa väriä. Anna murun jäähtyä.

Valkosuklaaganache:

80g vakosuklaata

0,6 dl kuohukermaa

Paloittele suklaa melko hienoksi rouheeksi kulhoon. Kuumenna kerma mikrossa niin, että se höyryää, mutta ei kiehu ja kaada kerma suklaarouheen päälle. Anna seistä n. 5 minuuttia ja sekoita sitten tasaiseksi. Jos tahnaan jää kiinteitä suklaapaloja, käytä sitä mikrossa 10 sekunnin pätkissä, kunnes suklaatahna on tasaista.

Jäähdytä tahna jääkaappikylmäksi ja vaahdota se sitten vatkaimella vaaleaksi ja kestäväksi tahnaksi.

Paahdettu valkosuklaa:

n. 60 g valkosuklaata

Rouhi valkosuklaa ja levitä pellille. Paahda sitä 180 asteisessa uunissa n. 5min, kunnes se on kullanruskeaa, paikoin jopa tummaa. Varo kuitenkin, ettei suklaa pala.

Limesiirappi:

1,5 dl sokeria

2,5 limen mehu

n. 3 dl vettä

Purista limeistä mehu kattilaan. Mittaa joukkoon sokeri sekä n. 1 dl vettä. Kuumenna liemi kiehuvaksi ja keitä sitä, kunnes se saa kullanruskean värin. Tämä vie jonkin aikaa. Keittämisen aikana lisää vettä, sillä siirapista haihtuu melko paljon nestettä. Tarvittavan veden määrää on vaikeaa arvioida tarkkaan. Tee pisaratesti pudottamalla tippa valmista kuumaa siirappia kylmään veteen. Sen tulisi olla juoksevaa, muttei kuitenkaan vetisen laihaa. Jos jäähtynyt siirappi on liian paksua, lämmitä sitä vähän ja lisää joukkoon loraus vettä.

Mikrokakku:

1 muna

3 rkl sokeria

2 rkl vehnäjauhoja

1 rkl perunajauhoja

Ripaus leivinjauhetta

2 rkl maitoa

3 pahvimukia

Vatkaa huoneenlämpöinen muna ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne parissa erässä munavaahdon joukkoon. Lisää lopuksi maito.

Jaa taikina kolmeen kahvikuppiin ja kypsennä ne yksitellen mikrossa, 450W teholla 1min ja 30s. Hyvä kypsennysteho ja -aika riippuvat vähän mikrosta.

Anna kakkujen jäähtyä noin vartin verran kupeissa ja irrota ne sitten leikkaamalla kuppi pois.

Kokoa jälkkärit laseihin tai lautaselle, pohjalle murua ja paahdettua valkosuklaata, päälle pari nokaretta lemon curdia, sekä ruokalusikallinen valkosuklaaganachea, kylkeen pari sokerikakkupilveä ja lopuksi siirappi viimeistelee koko komeuden. Muuten annokset voi koota ajoissa valmiiksi, mutta siirappi kannattaa lisätä juuri ennen tarjoilua tai antaa jokaisen itse kaataa sitä annokseensa kannusta.

Ainakin lemoncurdia ja limesiirappia jää yli.

Lemon curd ja valkosuklaaganache säilyvät jonkinaikaa hyvinä jääkaapissa, muru ja valkosuklaa säilyvät hyvin huoneenlämmössä ja kakku ilmatiiviissä rasiassa, samoin siirappi.

Kestopusseillako hyvitän ilmastosyntini?

Törmäsin viime joulukuussa instagramissa maku ontärkein -blogin postaukseen, jossa oli kuva tyhjiöpakkauslaitteesta. Teksti hehkutti keinoa ruokahävikin vähentämiseen.

Minä näin muoviroskan.

Okei, muovi voi olla kierrätettävää, ajattelin, mutta mikromuovia päätyy kyllä luontoon tuostakin vakuumista, pistettiin se sitten sekajätteeseen taikka kierrätyspömpeliin. Harkitsin kommentoivani. Että mitenkäs ne muoviroskat? Aloin tuntea oloni tekopyhäksi. Asia jäi sikseen. Paitsi, että intouduin suoltamaan ilmastomietteitä paperille kuin äidinkielen esseekokeeseen konsanaan.

Onhan se ruokahävikkikin nimittäin asia, josta huolestua. Jos nyt vaikka kuvitellaan miten paljon resursseja yksi lehmä vie ja miten monta ateriaa tuosta lehmästä sitten saadaan. Ja ennen kaikkea, miten monta niistä aterioista ei kukaan koskaan syö.

Tässä muutamia lukuja: yksi lehmä aiheuttaa vuodessa jo pelkästään suolistokaasuillaan 50-100 kiloa metaanipäästöjä ilmakehään ja metaani voimistaa kasvihuoneilmiötä 20 kertaisesti hiilidioksidiin verrattuna. Hiilidioksidia yhden naudanlihakilon voi katsoa tuottavan 15 kiloa.

Se, että kilo nautaa ei päädy roskiin, on siis kieltämättä ilmastoteko.

Mutta ilmastoteko on myös sen muovisen vakuumipakkauksen ostamatta jättäminen. Vaikka muovikipot kiikuttaisi reippaasti kierrätyspiisteeseen, on osa vahingosta jo auttamatta tapahtunut. Mikromuovia syntyy aina ja sitä on aivan kaikkialla.

Ostan maissikakkuja riisistä valmistettujen sijaan. En koskaan vaadi ruuaksi punaista lihaa. En osta kaupasta muovikassia, kuljen pyörällä, vältän vaatteiden turhaa pesemistä, en istu tuntikausia lämpimässä suihkussa. Ja kun menen kauppaan, kaivan esille kestohedelmäpussit, joita itsekseni tyytyväisesti hymyillen leyhyttelen hedelmäosastolla.

Mutta ei minulla todellakaan ole oikeutta tuomita toisten ilmastotekoja vääriksi.

Vuonna 2018 tein kolme ulkomaanmatkaa lentäen,  pistelen edelleen surutta poskeeni kanaa ja juustoa, jonka hiilijalanjälki kiloa kohti jää vain melko niukasti kakkoseksi naudanlihalle, ja ostan aina halvinta, en ekologisinta.

Olen hyvän päivän maailman parantaja. Ilmaston puolesta on nimittäin helppoa luopua asioista, joista olisi helppo luopua muutenkin. En ikinä ajattele, että vitsit tekisipä mieli riisiä, joten siitä erossa pysyminen on kohtalaisen helppoa. Hoi! Minäpä en syö riisiä, kun sen viljely aiheuttaa niin paljon metaanipäästöjä. Ja paskat. En söisi sitä muutenkaan.

Olen kuitenkin huolissani maapallosta, kasvihuoneilmiön voimistumisesta, happamoitumisesta, vedenpinnan noususta - ilmastonmuutoksesta. Tunnen huonoa omaa tuntoa niistä ei niin mainioista kulutusvalinnoistani ja yritän takertua niihin hyviin asioihin ilmastoahdistusta lievittääkseni. Olen minä ekologinen.

Maailman pelastamisen taakkaa ei kuitenkaan voi ottaa ihan niin raskaasti, että pyrkisi täydellisyyteen.

Ensinnäkin kaikella, mitä teemme, on vaikutusta ympäristöön. On parempi säästää ympäristöä edes puolella teholla kuin ei ollenkaan.

Toisekseen elämä on elämistä varten. En aio luopua matkustamisesta. Sori vaan.

Ei siis ole olemassa vääriä ympäristötekoja, eikä asiaa voi ajatella mallilla kaikki tai ei mitään. Että kun minä kerran lentomatkustan, olen niin toivoton päästöpesäke, ettei sillä ole enää mitään väliä ajanko autolla vai pyörällä töihin. Koska kyllä sillä on.

Ilmaston säästämiseksi oleellista on miettiä, mikä on se oma tapa pelastaa maailma. Mistä on helppo luopua tai mitä voi korvata ekologisemmalla vaihtoehdolla. Onko vanhojen vaatteiden vieminen kirpputorille liian vaivalloista? Vai tuleeko siitä hyvä fiilis ympäristön puolesta?

Se, että kaikki ihmiset joku päivä eläisivät kuin ekologisuuden jeesukset konsanaan, on sulaa utopiaa. Pitäisi palata jonnekin aikaan ennen kivihiiltä ja muuttaa takaisin metsään.

Mitä juuri minä tai juuri sinä siis voimme tehdä maapallon eteen?

Parhaamme. Me voimme tehdä vain parhaamme.

Kumpi lopulta on pienempi paha? Hukkaan menevä lihakikkare vai ylimääräinen muovipakkaus? 

Tekstin muutamat faktat peräisin:

https://yle.fi/uutiset/3-5277901

ja

https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/hillinta/-/artikkeli/ab196e68-c632-4bef-86f3-18b5ce91d655/ilmastomyotainen-ruoka.html