lauantai 29. joulukuuta 2018

2018 parhaat palat


Mennyt vuosi on ollut monin tavoin hyvä, mutta enpä nyt osaa kummoisiakaan juttuja vuoden keittiösähläämisistä tarinoida. Kunhan nyt kokkailin mieleen nälän hetkellä juolahtaneita arkiruokia,  kokeilin uusia makeita makupareja ja tungin juureksia ja omenaa minne vain kerkesin. Yhteenvetona kuluneesta vuodesta poimin taas viime vuoden tapaan instagramin best9 -koosteen innoittamana omat yhdeksän kuva- ja reseptisuosikkiani.



Best 9 kuvat:


Jos olen pysynyt laskuissa, niin toista kertaa käytin tofua. Currytahnaan en edelleenkään rakastunut (liian tulista), mutta silmillä tätä keittoa söi ainakin mielellään. Katsokaa noita värejä! Ja tuo (ainakin jollain tasolla) naan-leipä oli ihan täydellistä.



Voin kertoa salaisuuden; väänsin tuota aaltoilevaa kuviota varmaan ties miten kauan, kun vadelmamarmeladin pursotus  ei siementen takia ollutkaan ihan niin läpihuutojuttu kuin olin kuvitellut. Mokoma hillo piti sitten lusikalla räepltäen levittää sokerikuorruteraitojen väliin. Mutta kuva nyt ei suinkaan ole hieno tuon aaltokuvion ansiosta, vaan kuvakulma ja värimaailma vain mätsää, tuo punottu alusta ruskeaan taikinaan ja servetit pöytäliinaan.



Meikäläiseltä jokseenkin harvinaista eforttia tehdä oikein sydämenmallisia leivoksia, kun en oikein koskaan tee edes leivoksia. Kyseisevät ovat tietenkin ystävänpäivältä. Tässä parasta ovat nuo pöytäliinaan mätsäävät nonparellit, joita kuin tilauksesta löytyi laatikon pohjalta.



 Appelsiinit ovat ehdottomasti tämän otoksen kirsikka.



 Tähän kiteytyy se kevään kesäksi taittumisen puhtaan kirkas ja elinvoimainen tunnelma. Viimeisenä silauksena mielestäni piirakkavuoan keltainen reunus ja lasilautaset.



 Kaikista näistä yhdeksästä vähiten lavastusta vaatinut kuva. Valitsin yksinkertaisesti vain siistimmän lautasen ja laitoin annoksen päälle oksan kaapista löytynyttä timjamia. Värit puhuvat taas puolestaan ja keittiön puinen apupöytä on tosiaan jo useaan otteeseen osoittanut olevansa mainio tausta.



 Olen tänä vuonna rakastunut mustaan taustaan. Melkeinpä kaikki ruoka näyttää hyvältä mustalla taustalla, hyvässä päivänvalossa, rajulla kontrastilla. Jotenkin niin eleganttia.



Puupinta ei petä koskaan! Kuva on otettu kotipihan puupenkillä, joka joskus toimi siltalankkuna. Katsokaa, miten nuo tummuneet lusikat toistavat puupenkin sävyjä ja miten piirakan punainen väri oikein huutaa muuten niin harmaasta kuvasta.



 Okei, tätä ei tarvinnut lavastaa edes jauhelihakastikekuvan vertaa. Heitin pari siistiä lehtikaalin vartta pöydälle ja buum! Kirkas vihreä ja vivahteikas harmaantunut puu, muuta ei tarvita.


Best 9 Reseptit:



Kakku, jossa yhdistyvät tärkeimmät joulun maut. Sai kiitosta vierailta ja olin itsekin tyytyväinen, luumurahkasta kun tykkään.



Kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellistä!



Vuoden paras keksintöni vaikka itse sanonkin, kirpsakka omena tuo uuden säväyksen karamellikastikkeeseen.



Kehuja saanut kakku-luomus, joka on vieläpä hämmentävän simppeli.



Kun jättää tomaattimurskat ja vehnäjauhot omaan arvoonsa, tulee jauhelihakastikkeesta jotain monin verroin tavallista parempaa. Emmental-raastetta (käyhän se parmesaanikin, mutta paremman puutteessa) päälle ja aijjettä!



Unohdettu (?) paistosherkku, vähintään yhtä hyvää kuin omenapaistos ja jopa parempaa kuin mustikkakukko.



Match made in heaven, right? Tässä kakussa se pääsi oikeuksiinsa, raikas appelsiini ja tumman makea, syntinen suklaa. Kaksivärinen kakku appelsiinisiivuilla on myös kiitettävän näyttävä ilmestys. Ja mehevä!



Ei niin oikeaoppinen naanleipä, luulisin, mutta miksi hyvänsä tätä olisikaan parasta kutsua, niin mahtavaa se on.



Ehkä täyteläisin sosekeitto ikinä! Tämä on kaiken lisäksi juuresversiota ruokaisampi ilman mitään lisukkeitakin. Kikherneiden ystävänä meikäläisen yksi sosekeitto lemppari (tuntuu kyllä, että rakastan sosekeittoa riippumatta siitä, mitä se on syönyt).


Ja ne yleisön suosikit (vaikken joidenkin kohdalla ymmärräkään, miksi)


Instagram best 9





Makeaa vuotta 2019 kaikille!

torstai 20. joulukuuta 2018

Luumu-piparkakku


Meillä juustokakku on jostain syystä siinä määrin vakiintunut joulupöydän herkku, että pakko myöntää, en ole ennen tehnyt joulun makuista täytekakkua. Idea lähti kuitenkin vyörymään kuin itsestään, kun vain mietin piparkakun makuista kakkupohjaa. Täytteeksi tietenkin sitä meikäläisen lempparijälkkäriä, luumurahkaa, joka on niin ihanan tömäkkää ja tahmeaa, mutta kuitenkin kuohkeaa. Tömäkkä on kuitenkin myös maku ja yltäkylläiselle, piparkakkupohjan ja rahkan makeudelle hain vastapainoa ah niin sopivan hapokkaista ja hedelmäisistä tuoreista luumuista. Voisiko joulun makeita klassikkomakuja tämän paremmin yhdistää?




Luumupiparkakku:

Pohja:
1,5 dl fariinisokeria
1,5 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
150 g margariinia
3 munaa
5,5 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssin kuorta
1 tl neilikkaa
1,5 dl maitoa

Luumuhilloke:
6 luumua
2 rkl vettä
0,75 dl sokeria
1,5 rkl sitruunan mehua

Luumutäyte:
250 g pehmeitä kuivattuja luumuja
250 g maustamatonta rahkaa
2 rkl sokeria
n. 2 rkl vettä
2 dl vispikermaa

Kostutus:
Vettä
Siirappia

Koristelu:
n. 1 dl vispikermaa
3 luumua
Piparkakkuja



Valmista ensin kakkupohja. Tämä pohja on itsessään sen verran mehevä, ettei kostutusta tarvita paljoa, kunhan pohja vain ei ehdi kuivahtaa. Leivo se siis vasta tarjoilua edeltävänä päivänä.

Mittaa sokerit sekä margariini kulhoon ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat.

Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa, niin että viimeiseksi jää jauhoseosta.

Valmistele halkaisijaltaan 18cm irtopohjavuoka ja kaada taikina siihen.

Paista kakkupohjaa 175 asteisen uunin alatasolla n.40 minuuttia. Tarkista kypsyys puutikulla.

Tee seuraavaksi luumuhilloke. Sen voi tosin tehdä valmiiksi jo useita päiviä etukäteen ja säilyttää jääkaapissa.

Pese ja paloittele luumut. Mittaa luumujen kanssa kattilaan vesi, sokeri sekä sitruunan mehu. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hillon kiehua hiljalleen ilman kantta n.30 minuuttia, tai kunnes luumut ovat pehmenneet kunnolla.

Kokoa kakku tarjoilupäivän aamuna tai edellisenä iltana. Valmista ensin luumutäyte.

Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa kuivatut luumut, rahka ja sokeri paksuksi tahnaksi. Lisää tilkka vettä, varovasti ruokalusikallinen kerrallaan, vain sen verran että luumuseos on helppo soseuttaa ja notkistuu vähän. Sen tulee kuitenkin paksua ja pysyä muodossaan!

Jos käyttämäsi luumut ovat todella kuivia ja kovia, keitä niitä ensin n.20 minuuttia vesitilkan kanssa, niin että ne pehmenevät. Kaada vesi pois ja soseuta.

Vaatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele luumuseos varovasti kermavaahdon joukkoon.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Jos päällimmäinen levy on vähän kuperaksi pullistunut, vaihda sen ja keskimmäisen levyn paikkaa, jolloin epätasaisuus hukkuu täytteeseen, tai leikkaa se tasaiseksi.

Sekoita desin vesitilkkaan loraus siirappia kostutusta varten.

Kokoa kakku kostuttamalla ensin kakkupohja siirappiliemellä pullasudin avulla. Levitä seuraavaksi kerros luumuhilloketta, niin että luumun paloja on suurin piirtein joka puolella. Lisää päälle puolet luumurahkatäytteestä. Täytä toinen kerros samalla tavalla.

Muista kostuttaa myös päällimmäinen kakkupohjalevy!

Tämä kakku pitää hyvin muotonsa ja sen voi jättää rennosti nakuksi tai halutessaan siistiä reunat kermavaahdolla.

Koristele luumuilla ja piparkakuilla.





Pahoittelut, leikatusta kakusta ei ole kuvaa :(

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Pikkusuolaiset lohipiiraset


Kylmäsavulohi-tuorejuustomousse saaristolaisleivällä on ainakin oma ikisuosikkini, mutta kokeile koota pikkusuolaiset lohiherkut vaihteeksi ruistaikinakuppeihin. Piirakassa lohimousse on ehkä aavistuksen kahvipöytäkelpoisempi ja kipossa kuitenkin siistiä sormisyötävää.



Lohipiiraset:
n.24kpl.

Ruiskupit:
2 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
175 g margariinia
n. 0,5 dl kylmää vettä

Täyte:
200 g kylmäsavulohi-tuorejuustoa
1 rkl sitruunanmehua
2 rkl maitoa
n.150 g kylmäsavulohta
Mustapippuria
Nippu tilliä

Lisäksi:
n.150 g kylmäsavulohta
Tilliä

Valmista ensin ruiskupit. Ne voi leipoa valmiiksi jo hyvissä ajoin, useita päiviä etukäteen.

Sekoita jauhot sekä suola kulhossa. Nypi joukkoon margariini ja lisää sitten kylmää vettä ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes taikinasta saa muotoiltua pallon.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja leikkaa siitä muotilla tai lasia apuna käyttäen halkaisijaltaan 8-10 senttisiä ympyröitä. Painele taikinaläpyskät kevyesti öljytyn muffinipellin koloihin ja paista 200 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.


Valmista täyte notkistamalla  tuorejuusto. Lisää sitruunanmehu sekä maito, niin että seos pehmenee. Paloittele 150 g kylmäsavulohta melko pieneksi ja lisää tuorejuuston joukkoon. Silppua joukkoon pienehkö nippu tilliä ja mausta mustapippurilla.

Täytä kipot muutama tunti ennen tarjoilua. Asettele päälle vielä suikale kylmäsavulohta ja koristele tillillä.

perjantai 7. joulukuuta 2018

Punajuuri-fetapiirakka


Tänä vuonna en lutrannut sinisellä elintarvikevärillä ja itsenäisyyspäivän päivällinenkin oli kebabbilan kanarulla, mutta päätinpä kuitenkin heittää blogiin eksyneitä reseptillä. Jouluteemaisten suolaisten tarjottavien keksiminen osoittautui pikkujouluna aika haastavaksi, mieleen juolahti vain kylmäsavulohi ja karjalanpiirakat. Päätin sitten, että koska joulupöydässäkin juhlitaan juureksilla, on punajuuri piirakassa ihan tarpeeksi jouluista. Ja pääsinhäpän käyttämään vielä omia punajuuria. Tässä piirakassa makeaa punajuurta tasapainottaa suolainen fetajuusto ja mausteena on timjamia. Huomasinpahan myös äsken, etten ollut ottanut mokomasta piirakasta yhtään yksittäiskuvaa (??), joten tyytykää rakeiseksi zoomattuun versioon. Se ulkonäköhän on muutenkin sivuseikka, eikös? Ja makuhan tässä on kohdillaan.



Punajuuri-fetapiirakka:

Pohja:
0,5 ps perunamuusijauhetta
1 dl jogurttia
0,5 dl öljyä
1 muna
0,25 tl leivinjauhetta
0,5 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
0,5 dl maitoa

Täyte:
n. 800 g punajuuria
1,5 rkl timjamia
2 valkosipulinkynttä
Oliiviöljyä
Suolaa
n.1 dl vettä

200 g tuorejuustoa
1 dl maitoa
2 munaa
Mustapippuria
Suolaa

250 g fetajuustoa


Valmista ensin pohja. Sekoita perunamuusijauheen joukkoon jogurtti, öljy sekä muna. Sekoita joukkoon kuivat aineet, sekä lopuksi maito. Jos taikina vaikuttaa turhan löysältä, lisää vähän vehnäjauhoja. Nosta taikina jääkaappiin odottamaan.

Kuori ja kuutioi punajuuret. Hienonna valkosipuli.

Kuumenna kattilassa loraus oliiviöljyä. Kuullota valkosipulit ja lisää sitten myös punajuuret sekä suola ja timjami kattilaan. Kuullota niitäkin hetki ja lisää kattilaan sitten vesi. Anna punajuurten kypsyä kannen alla n.30 minuuttia. Nosta lopuksi kansi pois, lisää hellan tehoa ja anna nesteen kiehua pois.

Notkista tuorejuusto kulhossa. Sekoita joukkoon maito sekä munat ja mausta mustapippurilla ja suolalla.

Voitele 28 senttinen piirakkavuoka ja painele taikina sen pohjalle ja reunoille melko ohuelti. Levitä pohjalle puolet punajuurista. Murenna punajuurten päälle noin puolet fetajuustosta ja lisää sitten loput punajuuret. Murenna päälle loppu fetajuusto. Kaada vuokaan lopuksi tuorejuustoseos.

Kypsennä piirakkaa 200 asteisen uunin keskitasolla n.40 minuuttia.

Anna piirakan vetäytyä ainakin 30 minuuttia ennen tarjoilua.