perjantai 19. huhtikuuta 2019

Piimä-rosmariinipannacotat persikalla ja vadelmilla


Inspiraationi tuntuu jatkavan samaa mitä-kaapista-löytyy-lentoa. Eilen innostuin piimästä ja löysin pääsiäisen hengessä tölkin persikoitakin (parasta ennen 2016, mutta ei mietitä sitä, hyviä olivat). Jostain syystä rosmariini ja vadelmat tulivat näiden ohella oitis mieleen. Yrttien käyttö jälkiruuissa ei ole mulle millään tasolla tuttu juttu, ruuan laitossakin lähinnä viimeisen vuoden aikana olen rohkaistunut reilummin roiskimaan yrttejä mausteeksi. Tällä kertaa sain yllättyä positiivisesti, sillä rosmariini toimii tässä mainiosti! Se tuo ihanan metsäisen sivumaun pannacottaan. Nappaa siis idea pirteännäyttävään pääsiäisjälkkäriin, joka ei ole turhan tuhti taikka makea - säilykepersikosita huolimatta.




Piimä-rosmariinipannacotat:
5-6kpl

3 liivatelehteä
1 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Oksa rosmariinia
5 dl rasvatonta piimää

1 tlk (125g) persikoita mehussa
1 rkl sitruunan mehua

n.100 g pakastevadelmia
1 rkl sokeria
1 rkl sitruunanmehua
1 rkl vettä
Muutama rosmariinin lehti

Tai

Tuoreita vadelmia


Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Mittaa kattilaan kerma sekä sokerit ja lisää rosmariini. Kuumenna seos hiljalleen ja anna kiehua noin minuutin ajan.

Jäähdytä kermaseosta sekoitellen noin viisi minuuttia. Nosta rosmariininoksa pois. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja liuota ne kermaseoksen joukkoon.

Lisää piimä kokoajan reippaasti sekoittaen.

Kaada pannacottaseos 5-6 lasiin ja siirrä jääkaappiin hyytymään vähintään kahdeksi tunniksi.

Valuta säilykepersikat ja paloittele ne kuutioiksi. Sekoita joukkoon sitruunanmehu ja siirrä jääkaappiin odottamaan.

Mittaa pieneen kasariin pakastevadelmat, sokeri, sitruunanmehu sekä vesi ja rosmariini. Kiehauta seos nopeasti ja siirrä sitten heti kylmään astiaan ja jääkaappiin jotta vadelmat eivät hajoaisi. Jos käytät tuoreita vadelmia, ne voi käyttää sellaisenaan.

Jaa persikat sekä vadelmat hyytyneiden pannacottien päälle ja tarjoile.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti