maanantai 25. maaliskuuta 2019

Herne-kanapasta


Leivonnan ja jälkkäreiden suhteen olen jo jonkin aikaa ollut vähän hienostelija, mutta ruuan puolesta vetänyt melko arkista linjaa. Lieneeköhän loputtomien viimeaikoina ahmittujen Master Chef Australian jaksojen syytä (kyllä!), että olen löytänyt ihan uuden kokkausinnon ja tätäkin pastaa varten ostin jopa fenkolin. Lopulta nimittäin hyvin pienet jutut riittävät nostamaan arkisen ruuan, kuten kanapastan, seuraavalle levelille ja tekemään siitä kiinnostavan. Esimerkiksi mantelilastujen paahtaminen on helppo homma, mutta pastan päältä niitä ei löydy joka päivä, vaikka ne tuovat mukavaa rousketta ja paahteisuutta annokseen. Lopultahan kaikki onkin kiinni mausta, se on ehdottomasti halvin tie hyvään arkiruokaan - huolellinen maustaminen.




Herne-kanapasta:
4 annosta

1 valkosipulinkynsi
1 fenkoli
Oliiviöljyä
400 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
Suolaa
0,5 tl inkivääriä (jauhettuna)
2,5 dl kermaa
1 dl maitoa
1 dl paremesaania hienoksi raastettuna tai valmiina muruna
2 tl valkoviinietikkaa
Mustapippuria

Lisäksi:
n. 40 g mantelilastuja
200 g pakasteherneitä
n. 7 dl pastaa, mieluiten gnocchia (katso pakkauksen ohje neljälle)
Ripaus suolaa
parmesaania


Kuori ja hienonna valkosipuli. Paloittele fankolin valkoiset osat ronskisti ja säästä versot koristeeksi.

Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja kuullota valkosipulia ja fenkolia reilu viisi minuuttia sekoitellen. Lisää sitten fileesuikaleet ja paista kypsäksi. Mausta kana sen kypsyessä suolalla ja jauhetulla inkiväärillä.

Kanan kypsyessä, kuumenna n. 3 dl vettä kiehuvaksi ja lisää joukkoon jäiset herneet. Odota, että vesi kiehuu taas ja kaada sitten herneet siivilään.

Paahda myös mantelilastut, levittämällä iso kourallinen mantelilastuja pinnoitetulle paistinpannulle tai pinnoitetun kattilan pohjalle ilman öljyä ja paahda korkealla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes lastut ovat saaneet syvän kullanruskeaa väriä.

Lisää broilerin joukkoon pannulle kerma sekä maito ja parmesaani. Anna kastikkeen poreilla hiljalleen sillä aikaa, kun keität pastan. Mausta valkoviinietikalla ja mustapippurilla. Lisää tarvittaessa myös suolaa.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Gnocchi sopii tähän pastaan parhaiten, sillä herneet ja pienet kananpalat jäävät mukavasti simpukoiden sisään. Valuta kypsä pasta siivilässä ja huuhtele nopeasti kylmällä vedellä. Sekoita joukkoon herneet.

Sekoita lopuksi pasta ja herneet kastikkeen joukkoon ja jaa lautasille. Ripottele päälle parmesaania sekä mantelilastuja ja viimeistele fenkolinversolla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti