Tämän
vuoden kesälomareissumme suuntautui Kööpenhaminaan ja sen ympäristöön, urheilun
merkeissä oikeastaan, mutta himoturisteina kaikki liikenevät voimat ja tunnit
käytettiin nähtävyyksien ja kaupungin tutkailuun. Tämä oli toinen kertani
Kööpenhaminassa, mutta siitä ensimmäisestä on jo niikseen aikaa, että kaupunki
jaksoi kunnolla kiinnostaa ja merenneitokin oli viimeksi Japanissa asti
maailmannäyttelyssä, joten näin sen vasta nyt ensikertaa. Ruokapuoli jää meidän
reissuilla lähinnä sen ensimmäisen kaikille kelpaavan ravintolan varaan, joka
nälän hetkellä osuu vastaan. Pistelinkin poskeeni lähinnä ceasar -salaatteja,
enkä aikomuksista huolimatta yhtään smørrebrødiä saati aamiaisviineriä taikka rød pølsea. Mutta vähän Tanskaa
sentään maistoin, kun ne pikkuiset kuivakanoloiset nakkikääröt, siis vähän kuin
hodarisämpylät, joissa on sisäänrakennettu nakki ja osassa versioista
ketsuppikin, herättivät kummia syömähimoja. Jostain syystä vallan mainio aamu-,
väli- ja iltapalaherkku. Kotona piti tietenkin testata vääntää pølsehorneja itse, mikä oli varsin yksinkertainen ja
helppo nakki.
Pølsehorn - eli
nakkisarvet
20 kpl
3 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 muna
n. 8 dl vehnäjauhoja
(ruisjauhoja*)
50 g margariinia
2 pkt (20kpl)
nakkeja
Ketsuppia
Muna voiteluun
*voit korvata
vehnäjauhoista 1-2 dl ruisjauhoilla ilman, että taikinan maku merkittävästi
muuttuu.
Lämmitä vesi
kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon hiiva. Lisää suola, sokeri sekä muna.
Sekoita nesteeseen sitten jauhoja, kunnes taikina on vellimäistä ja vatkaa sitä
hetki voimakkaasti.
Jatka alustamista
käsin ja lisää taikinaan loput jauhot. Kun vaivaaminen käy raskaaksi, lisää
margariini (tai voi) sekä loput jauhot, niin että taikinasta tulee kimmoisaa ja
se alkaa irrota kulhon reunoista.
Anna taikinan kohota
noin tunnin ajan lämpimässä paikassa.
Vaivaa kohonnutta
taikinaa voimakkaasti muutama minuutti jauhotetulla alustalla ja kauli se
sitten kahdessa erässä n. 20 cm levyiseksi kaistaleeksi. Leikkaa kumpikin
taikinalevy kymmeneksi kolmioksi.
Aseta kolmion
kantaan nakki, pruuttaa sen rinnalle halutessa raita ketsuppia ja kääri taikina
nakin ympärille vähän croissantin tapaan.
Anna sarvien kohota
vielä vähintään sen aikaa, että saat koko taikinan leivottua. Voitele ne sitten
munalla ja paista 225 asteisessa uunissa n.12 minuuttia.
Syö mieltymysten
mukaan kuumana, haaleana tai kylmänä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti