tiistai 14. marraskuuta 2017

Punajuuri-vuohenjuustovoileipäkakku

Myönnetään: kyseessä on ensimmäinen voileipäkakkuni ikinä. Ja myös ensimmäinen, joka minun elämäni aikana on meidän katon alla valmistunut. Ajattelin etukäteen, että nyt taitaa kerrankin olla reseptin orjallinen noudattaminen ihan paikallaan, mutta se jäi vain ajatuksen tasolle. Voileipä- ja täytekakku tuntuvat toimivan samalla periaatteella: yhdistele niin kuin haluat. Valitsin siis vain makumaailman, joka tosiaan on taas aika klassikko, selailin vähän osviittaa täytteiden valmistukseen netistä, paitsi että punajuurihummusta olen jo tehnyt, valitsin paahtoleivän ja koristeet, yksinkertaiset sellaiset, hain tarvikkeet kaupasta ja tein kakun. Simple as that! Vannon, että voileipäkakkuja leivotaan vielä.



Punajuuri-vuohenjuustovoileipäkakku:

Punajuurihummus:
300 g punajuurta
230 g kikherneitä
1 pieni valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
0,25 tl juustokuminaa
1 rkl sitruunanmehua
0,5 tl suolaa

Vuohenjuustotäyte:
100 g vuohenjuustoa
100 g tuorejuustoa
100 g ranskankermaa
2 rkl sitruunanmehua
mustapippuria

Lisäksi:
1 pkt (n. 16 viipaletta) grahampaahtoleipää
0,5 dl maitoa
150 g tuorejuustoa
Ripaus suolaa
1 rkl sitruunanmehua

+ Mieluisia koristeita


Aloita valmistamalla punajuuritäyte: Kuori ja paloittele punajuuret ja keitä ne kypsiksi.

Hienonna valkosipuli.

Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja massa sileäksi.

Anna hummuksen jäähtyä vuohenjuustotäytteen valmistuksen ajan. Sekoita kulhossa kuoreton vuohenjuusto, tuorejuusto sekä ranskankerma. Juustoon voi myös jättää kuoret, mutta täytteeseen jää tällöin pieniä sattumia.

Mausta seos sitruunanmehulla ja mustapippurilla.

Kokoa kakku kelmulla vuorattuun leipävuokaan. Leikkaa paahtoleivän siivuista reunat pois ja asettele vuoan pohjalle tiivis kerros paahtoleivän siivuja siten, että koko pohja peittyy.

Kostuta leivät melko runsaalla maidolla ja levitä päälle n. puolet punajuuritäytteestä. Täytettä ei kannata kuitenkaan laittaa kovin paksulti (jos esim. käytät erityisen lyhyttä leipävuokaa, jää täytettä yli).

Asettele uusi leipäkerros hummuksen päälle, kostuta ja lisää vuohenjuustotäyte.

Tee sitten vielä yksi punajuurikerros ja peitä se lopuksi leipäviipaleilla. Kostuta nekin maidolla ja peitä kelmulla.

Anna kakun vetäytyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.

Koristele kakku juuri ennen tarjoilua, sillä punajuuri värjää kuorrutuksen jonkin ajan kuluessa.


Notkista tuorejuusto kulhossa ja mausta sitruunanmehulla sekä ripauksella suolaa. Jos vuohenjuustotäytettä jää yli, osan tuorejuustosta voi korvata sillä. Levitä tuorejuusto voileipäkakun päälle ja reunoille. Koristele kakku mieluiseksi. Itse käytin ylijäänyttä punajuurihummusta sekä timjamia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti