keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Raparperi-vaniljapitko


Siman valmistuksesta jäi houkutteleva kimpale hiivaa ja kun ajasta ei tässä yhtenä päivänä ollut puutetta, ryhdyin pullahommiin. Päätin iskeä kehiin pakkasessa lymyileviä raparpereja (koska niiden satokausi kesäkuussa lähenee jo lupaavasti). Onnekseni löysin niiden kaveriksi kaapista vaniljakastikejauhetta. Vaikka yleensä liputan itse tekemisen puolesta, niin mielestäni nimenomaan siinä jauheesta tehdyssä vaniljakastikkeessa on hyvin miellyttävä maku. Ja siis voiko yhdistelmä pulla+raparperi+vanilja olla muuta kuin täydellistä? - No ei!



Raparperi-vaniljapitko
2 isoa pitkoa

Pullataikina:
2,5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 tl suolaa
2 tl kardemummaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 muna
n. 6 dl vehnäjauhoja
75 g voita

Täyte:
2,5 dl maitoa
1 ps vaniljakastikejauhetta

n. 8 dl raparperia (pakaste tai tuore)
4 rkl sokeria

Lisäksi:
Muna voiteluun


Lämmitä maito käden lämpöiseksi ja liuota joukkoon hiiva. Lisää myös suola, kardemumma, sokerit sekä muna. Sekoita joukkoon pari desiä jauhoja, niin että taikina on vellimäistä ja vatkaa sitä voimakkaasti muutaman minuutin ajan.

Lisää jauhoja vähitellen alustaen taikinaa käsin, kunnes taikina käy raskaaksi. Lisää sitten pehmeä tai sulatettu voi. Sekoita joukkoon tarvittaessa vielä jauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista ja on paksun kimmoisaa.

Siirrä taikina liinalla peitettynä lämpimään paikkaan kohoamaan noin tunniksi.

Sulata raparperit ja valuta ne siivilässä tai mikäli käytät tuoreita raparpereja, sekoita niiden joukkoon reilu ripaus sokeria ja anna niiden mehustua taikinan kohoamisen ajan ja valuta ne sen jälkeen siivilässä.

Vatkaa maidon joukkoon vaniljakastikejauhe ja siirrä kylmään.

Kun, taikina on kohonnut noin kaksinkertaiseksi, siirrä se jauhotetulle alustalle ja vaivaa sitä pari minuuttia käsin. Muotoile taikinasta kaksi uunipellin levyistä pötköä ja painele ne kevyesti littanoiksi. Painele pötköjen keskelle sitten kaulimella noin 5 cm leveä ura. Siirrä pitkot uunipellille ja anna niiden kohota vielä reilu vartin verran.

Painele pitkojen urat vielä uudestaan kaulimella ja levitä sitten kumpaankin koloon reilu kerros vaniljakastiketta, niin että se ylettyy vähän myös reunoille.

Sekoita raparperien joukkoon sokeri ja painele ne kevyesti vaniljatäytteen päälle.

Riko kananmuna lasiin ja vatkaa sen rakenne rikki. Voitele pitkojen reunat munalla ja paista niitä sitten 200 asteisessa uunissa n.20 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet syvän kullanruskean värin.

Anna pitkojen jäähtyä hetki ennen leikkaamista, jotta täyte ehtii asettua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti