perjantai 8. joulukuuta 2017

Suomi 100 -juhlamenu

100-vuotiaan kotimaan kunniaksi piti tietenkin laittaa pystyyn kunnon kolmen ruokalajin perhepäivällinen. Menu rakentui mitäs muutakaan kuin suomalaisista, perinteikkäistä aineksista melko yksinkertaisesti, mutta sanoisin että juuri siksi niin juhlallisesti, elegantisti. 


Suomi 100-menu

***
Suppilovahverokeittoa

***
Uunisiikaa
Perunamuusia
Mustaherukka-kaalisalaattia

***
Lämmintä mustikkakukkoa
Vaniljajäätelöä




Alussa järjestyksessä reseptit, lopussa ohje, miten kaikesta selviää kätevästi yhdellä aterialla.



Suppilovahverokeitto:
4 annosta

75 g voita
1 dl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
2 reilua kourallista kuivattuja suppilovahveroja
Soijakastiketta
Mustapippuria

Sulata voi pinnoitetussa kattilassa. Sekoita joukkoon vispilällä jauhot. Lisää noin puolet maidosta ja sekoita voi-jauhoseos nopeasti sekaisin maidon kanssa. Lisää sitten loppu maito.

Kuumenna keitto kiehuvaksi. Murenna joukkoon suppilovahverot. Anna keiton kiehua n.10 minuuttia.

Mausta lorauksella soijakastiketta sekä mustapippurilla.






Uunisiikaa perunamuusilla ja kaalisalaatilla:
4 annosta

4 isoa siikafileettä
Suolaa
Pippuria
1 sitruuna

Perunamuusi:
n. 12 jauhoista perunaa
50 g voita
Maitoa
Suolaa

Kaalisalaatti:
200 g valkokaalia
3 rkl mustaherukkahilloa

Pilko kaali mahdollisimman pieneksi silpuksi ja sekoita sen joukkoon kulhossa mustaherukkahillo.

Kuori ja paloittele perunat. Keitä ne kypsiksi ja kaada keitinvesi pois. Lisää perunoiden joukkoon voi ja muusaa ne survimella tai sähkövatkaimella. Lisää samalla maitoa niin, että saat mieluisen paksuista muusia. Mausta suolalla.

Öljyä leivinpaperi ja levitä siiat pellille nahka alaspäin. Sirottele päälle reilusti suolaa ja rouhi pippuria myllystä. Leikkaa sitruuna ohuiksi viipaleiksi ja asettele kalojen päälle. Sitruunat voi myös jättää pois, itse en pitänyt sitruunan tuomasta mausta tässä tapauksessa.

Kypsennä kaloja 250 asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Kokoa annokset.





Mustikkakukko:
8 annosta

Pohja:
120 g margariinia
½ dl sokeria
2 dl ruisjauhoja
½ dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
n. 7 dl mustkoita
½ dl sokeria
1,5 rkl perunajauhoja

Lisäksi:
Vaniljajäätelöä

Yhdistä pohjan kuivat aineet kulhossa ja nypi joukkoon margariini. Painele n. ¾ seoksesta uunivuoan pohjalle ja reunoille.

Mittaa toiseen kulhoon mustikat ja sekoita joukkoon sokeri ja perunajauhot. Kaada mustikat vuokaan ja sirottele kulhon pohjalle jäänyt sokeri niiden päälle.

Painele tai ripottele loppu taikina mustikoiden päälle. Paista mustikkakukkoa 200 asteessa n. 40 minuuttia.

Tarjoa paistos hetken vetäytymisen jälkeen vaniljajäätelön kera.






Työjärjestys, jolla kaikki hoituu samalla aterialla ja ehdit itsekin syömään:

  • Valmista mustikkakukko uuniin ja anna sen paistua rauhassa muiden valmistelujen ajan
  • Kuori ja paloittele kukon paistuessa perunat. Laita ne veteen ja laita kattila hellalle ja hella täysille.
  • Valmista kaalisalaatti
  • Valmistele kalat uunikuntoisiksi
  • Valmista suppilovahverokeitto ja jätä se sammutetulle, lämpimälle hellalle.
  • Pyri saamaan mustikkakukko tässä vaiheessa pois uunista. Peitä se liinalla, jotta se säilyy lämpimänä vaikka ateria venähtäisi. Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen kalaa varten.
  • Muusaa perunat ja siirrä muusi jollekin vielä lämpimälle levylle.
  • Laita kalat uuniin juuri ennen kuin tarjoilet alkuruoan


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti