Omia jouluruokasuosikkejani ovat lähinnä laatikot ja
rosolli, mutta makeista herkuista aivan superia on rehellinen luumurahka,
paksuna, kuivatuista luumuista tehtynä. Koska melkein kaikki, mikä toimii
rahkana tai kakun täytteenä, toimii myös juustokakussa, päätin pikkujouluksi
muuntaa sen ihanan luumuisen rahkan juustokakuksi. Lisää joulua kakkuun tuo
piparkakkupohja.
Joulun luumujuustokakku:
Pohja:
200g piparkakkuja
100g margariinia
Täyte:
200 g kuivattuja
luumuja
2 dl vettä
2,5 dl vispikermaa
0,5 dl sokeria
0,5 dl sokeria
200 g maustamatonta
tuorejuustoa
100 g maitorahkaa
3 liivatelehteä
1/2 dl vettä
Kaada kattilaan
kuivatut luumut ja lisää joukkoon 2 dl vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä
pienellä lämmöllä, kunnes luumut ovat pehmenneet, n. 20 minuuttia.
Murskaa keksit
tehosekoittimessa (tai esimerkiksi kaulimella muovipussissa). Sulata rasva ja
sekoita se keksimuruihin. Pingota irtopohjavuoan (halkaisija n. 24 cm) pohjalle
leivinpaperi ja painele pipariseos sen päälle. Nosta vuoka jääkaappiin.
Vatkaa kerma
vaahdoksi ja mausta se sokerilla.
Laita liivatelehdet
likoamaan runsaaseen kylmään veteen
Soseuta luumut
sauvasekoittimella. Jos kaikki vesi haihtui kattilasta keittovaiheessa, lisää
tilkka vettä, jotta seos ei ole aivan niin tahmean jäykkää.
Notkista kulhossa
tuorejuusto ja sekoita joukkoon rahka sekä luumutahna.
Kuumenna 1/2 dl
vettä. Purista liivatelehdet mahdollisimman kuiviksi ja liuota ne nesteeseen.
Valuta liivate ohuena nauhana kokoajan sekoittaen tuorejuustoseokseen. Sekoita
nopeasti tasaiseksi.
Kääntele
tuorejuustoseos kerman joukkoon ja tarkista vielä maku.
Kaada täyte
irtopohjavuokaan piparipohjan päälle ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään
muutamaksi tunniksi.
Koristele esimerkiksi joulusuklailla ja piparkakuilla ja nauti glögin kera!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti