maanantai 29. tammikuuta 2018

Rapeat mantelikeksit

Pitkästä aikaa leivoin jotain makeaa. Ja pitkästä aikaa oikein kunnon yllätysmomentilla, keksit ovat mulle meinaan vähän tuntemattomampaa maaperää. Hommailinkin sitten samalla kertaa kahta eri makua, inspiroituen kotoa löytyvistä aineksista. Tässä versioista toinen, uskomattoman rapeat mantelikeksit, jotka saavat lisärakennetta ja makua kaurahiutaleista.




Rapeat mantelikeksit
n.25 kpl

100 g margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
1,5 dl mantelirouhetta
1,25 dl vehnäjauhoja
0,75 dl kaurahiutaleita
0,5 tl ruokasoodaa
0,75 tl kanelia

Valkosuklaata


Vatkaa margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna ja sekoita tasaiseksi.

Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää parissa erässä taikinaan. Sekoita tasaiseksi.

Annostele taikina kahden teelusikan avulla nokareiksi pellille ja painele keot sitten sormin tasaisiksi, n.0,5 cm paksuisiksi pyöreiksi kiekoiksi.

Paista keksejä 200 asteisen uunin keskitasolla n.9 minuuttia.


Sulata pari riviä valkosuklaata varovasti mikrossa ja pursota suklaa raidoiksi keksien päälle.


perjantai 12. tammikuuta 2018

Kikherne-perunasosekeitto

En ole erityisempiä kokkaillut tässä viimeisten parin viikon aikana. Vaikka oma jouluruokailuni ei luiskahtanut mitenkään överiksi herkutteluksi, kuin ehkä juustojen osalta, olen kai sitten päättänyt edistää muun perheen jouluähkystä toipumista ja jättänyt makeiden leipomiset sikseen.  Arkiruoat taas ovat olleet nimenomaan arkisia. Kevään ylioppilaskirjoitukset ovat alkaneet työllistää ja olen tullut kotiin joka päivä kiireisenä ja nälkäisenä tai vähintään kiireisenä tai nälkäisenä. Tänään minulla oli aikaa, mutta sitä vastoin aika niukasti raaka-aineita eikä intressejä (taikka lompakkoa mukana koulussa) käydä kaupassa. Kotona jo tovin majaillut kikhernepurkki kuitenkin riitti inspiraation lähteeksi. Olen rakastunut kikherneiden ja juustokuminan makuun aivan ikihyviksi. Meinasin tehdä kikhernepyöryköitä, ne olivat viimeksi niin hyviä, mutta lopulta olin liian laiska möyhimään pyörykkämassaa saati pyörittelemään siitä mitään syömistä. Heh. Teinpä sitten keittoa, mutta yhtä lailla siinä maistuvat kikherneet ja juustokumina, ah.



Kikherne-perunasosekeitto:

500 g jauhoisia perunoita
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 kasvisliemikuutio
1 tlk (230g) kikherneitä
1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
1 rkl sitruunanmehua
1 tl siirappia
1 dl kermaa

Kuori ja paloittele perunat ja sipulit kattilaan. Lisää vettä n. 0,5 litraa ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä, kunnes perunat ovat kypsiä.

Valuta ja huuhtele perunoiden kiehuessa kikherneet.

Kaada osa keitinvedestä mukiin. Lisää kikherneet ja soseuta perunat ja herneet sauvasekoittimella. Ohenna sosetta perunoiden keitinvedellä ja tarvittaessa lisää vielä hanavettä, mikäli keitto on paksua.

Nosta kattila takaisin liedelle ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää mausteet sekä kerma. Suosittelen korvaamaan suolan soijakastikkeella, se oli kuitenkin meiltä päässyt loppumaan.


Tarjoile keitto krutonkien, siemenien tai pähkinöiden kera.

lauantai 6. tammikuuta 2018

Pähkinäinen kinuskikakku

Olen huomannut suosivani kakkujen suhteen lähinnä marjoja. Kenties siksi, että on aina hienoa hyödyntää itse viljeltyjä, kerättyjä ja säilöttyjä raaka-aineita. Nyt leivoin kuitenkin jotain enemmän amerikkalaistyylistä, täytteen ja kuorrutuksen osalta vähän raskaampaa. Pohja on kuitenkin edelleen sokerikakku -versio ja koristelu yksinkertaisin mahdollinen, mutta sitäkin kauniimpi, vaikka itse sanonkin, ja mielestäni aika talvinen.



Pähkinäinen kinuskikakku

Pohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,75 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl kermaa
200 g maitorahkaa
150-200 g maapähkinävoita
n. 0,5 dl sokeria

Lisäksi:
Maitoa
n. 100 g kinuskikastiketta

Tuorejuustovoikreemi:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g voita
1,5 dl tomusokeria

Lisäksi:
n. 50 g pähkinärouhetta


Valmista ensin kakkupohja: vuoraa 18 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla sekä voitele ja korppujauhota reunat.

Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne muutamassa erässä taikinaan varovasti sekoittaen.

Kaada taikina vuokaan ja paista kakkupohjaa 175 asteessa 30-35 minuuttia. Kakkupohjan voi tehdä jo hyvissä ajoin valmiiksi, se säilyy hyvänä muutamia päiviä pakastamatta.

Kokoa kakku mieluiten tarjoilua edeltävänä päivänä. Leikkaa ensin kakkupohja kolmeen osaan. Vaahdota  sitten kerma. Sekoita toisessa kulhossa rahkan joukkoon maapähkinävoi sekä sokeri.

Yhdistä pähkinäseos kermavaahtoon.

Kostuta alimmainen kakkupohjakerros huolellisesti maidolla. Valuta päälle kinuskikastiketta niin, että sitä on suurin piirtein joka puolella. Lisää sitten noin puolet täytteestä.

Nosta päälle seuraava kakkupohjalevy ja kostuta sekä täytä edellisen tapaan. Lisää lopuksi viimeinen pohjalevy ja kostuta sekin huolellisesti.

Koristele kakku mieluiten vasta tarjoilupäivänä. Valmista tuorejuustovoikreemi vaahdottamalla ensin huoneenlämpöinen voi sekä osa tomusokerista. Lisää sitten tuorejuusto, sekä loppu sokeri ja vatkaa seosta jonkin aikaa.

Kuorruta kakku voikreemillä ja koristele pähkinärouheella.



Vinkki! Mielestäni tälle kakulle sopisi mainiosti myös perinteisen kinuskikakun koristelu. Ohje löytyykarpalo-kinuskikakun reseptistä.


keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Maukas jauhelihapiirakka

Suunnittelin kovasti, että joululomalla leipoisin ja kokkaisin hävikkiruokaa joulun tähteistä. Lopulta oikeastaan mitään ei enää ollut jäljellä. Jouluruoan suurena fanina olisi pistellyt poskeeni laatikoita ja rosollia mieluusti vielä pari päivää pitempäänkin. Juustoja sen sijaan oli kaappi pyhien jälkeen pullollaan. Vaikka juustoissa ei heti päiväys tulekaan vastaan, niin jotain edes vähän "hävikkiherkun" suuntaista leipoakseni kehittelin, jokseenkin lennossa, tämän jauhelihapiirakan, joka saa pehmeästi makua chili-tuorejuustosta.



Maukas jauhelihapiirakka:

Pohja:
1 ps perunasosejauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
100 g margariinia
n. 4 rkl kylmää vettä

Täyte:
350 g naudanjauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
Puolikas paprika
2 reilun kokoista porkkanaa
Loraus (oliivi)öljyä
Paprikajauhetta

200 g maustettua tuorejuustoa chili
2 dl maitoa
2 munaa
1 tl suolaa
Mustapippuria myllystä

Päälle:
50 g emmental juustoraastetta


Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään kulhossa. Nypi joukkoon margariini. Lisää sitten kylmää vettä, tarvittaessa enemmän kuin 4 rkl, niin että taikinasta saa muotoiltua kiinteän pallon. Nosta pohjataikina jääkaappiin.

Kuori ja hienonna sipulit. Kuutioi paprika sekä raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi.

Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä. Kuullota sipulit. Lisää sitten paprika sekä porkkana ja muutaman minuutin kuluttua jauheliha. Paista, kunnes jauheliha on kypsää. Mausta paprikajauheella.

Voitele tai öljyä n. 28 senttinen pyöreä piirakkavuoka ja painele pohjataikina sen pohjalle ja reunoille. Levitä päälle täyte.

Notkista tuorejuusto kulhossa. Sekoita joukkoon maito, munat sekä mausteet. Kaada seos piirakkavuokaan. Ripottele päälle juustoraastetta.


Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa n. 25minuuttia, kunnes pinta on saanut kaunista väriä ja munamaito on hyytynyt.



maanantai 1. tammikuuta 2018

Mistä oli vuosi 2017 leivottu?

Vitsit, kun vuodesta 2017 voi jo puhua menneessä aikamuodossa, mutta mennyt se on, sille ei mitään voi ja nopeasti muuten menikin. Viime vuoden keittiöaktiivisuuteeni voi olla tyytyväinen: reseptejä on syntynyt vähintään yksi viikossa. Aika tyytyväinen olen myös siihen, miten kuvien laatu on parantunut. Olen tosissani innostunut ruokakuvien ottamisesta ja lavastamisesta, vaikka sekaan edelleen mahtuu niitä kiireessä otettujakin, joita varten on korkeintaan levitetty pöytäliina jos sitäkään. Iloinen olen myös siitä, että niin instagramin seuraajien ja tykkäyksien kuin blogin vierailijoidenkin määrä kasvoi tammikuusta joulukuuhun. Erityisen ylpeä olen kuitenkin siitä, että Taikinataikuri on vielä olemassa, ollut jo noin puolitoista vuotta ja jopa yhden kokonaisen kalenterivuoden (wow), enkä ole kyllästynyt taikka turhautunut saati tullut katumapäälle koko homman suhteen. Vaikka kuvaisin leipomisiani varmasti ilman blogia ja instagramiakin ja rustailisin reseptejä ylös, niin tavallaan tuntuu kuitenkin hyvältä, että on joku, mitä varten sen tekee. Hauskaa esimerkiksi instagramista nähdä, mitkä kuvat keräävät tykkäyksiä tai mitkä reseptit blogissa katsomiskertoja. Tästä päästäänkin tämän postauksen varsinaiseen ideaan ja ytimeen: nimittäin yhdeksään parhaaseen. Instagramissa jaoin jo eilen koosteen suosituimmista kuvista, mutta ajattelin nimetä täällä blogissa puolestaan yhdeksän omaa kuva- ja reseptisuosikkiani menneeltä vuodelta. Johdonmukaisuudennimissä otin huomioon vain kaikki blogissa vuonna 2017 julkaistut reseptit sekä kuvat.

TOP 9 kuvat

Raparperipaistos

Raparperikakku

Sitruunamuffinit valkosuklaakuorrutteella
  
Pinaatti-fetapiirakka

Mustikka-valkosuklaajäätelö

Punajuurisosekeitto

Juuriruisleipä

Omenavispipuuro



TOP 9 reseptit












Instagram best9


Toivottavasti nyt laskin, että valintoja tuli oikea määrä. Helppoa parhaimmiston karsiminen yhdeksään kappaleeseen ei ollut, mutta parempi niin. Toivottavasti vuosi 2018 on yhtä maukas.

Hyvää vuotta 2018 kaikille!