Rättänä eli mustikkakukko eli omena-kaurapaistoksen tapainen
rukiinen mustikkavuoka. Tässä jälkkärissä parasta on se, että samalla kun useimpii
piirakoihin kuluu mustikoita vain muutama desi, mustikkakukkoon saa upotettua
vaikka litran. Parhaiten rättänä maistuu vaniljajäätelön kera.
Mustikkakukko
Pohja:
120 g margariinia
½ dl sokeria
2 dl ruisjauhoja
½ dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
7 dl mustkoita
½ dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
Yhdistä pohjan kuivat aineet kulhossa ja nypi joukkoon
margariini. Painele n. ¾ seoksesta uunivuoan pohjalle ja reunoille.
Mittaa toiseen kulhoon mustikat (joita todella voi
makumieltymysten ja mustikoiden saatavuuden mukaan laittaa 5-10 dl) ja sekoita
joukkoon sokeri ja perunajauhot. Kaada mustikat vuokaan ja sirottele kulhon
pohjalle jäänyt sokeri niiden päälle.
Painele tai ripottele loppu taikina mustikoiden päälle.
Paista mustikkakukkoa 200 asteessa n. 30 minuuttia.
Anna paistoksen vetäytyä jonkin aikaa ennen tarjoamista.
Itse valmistin mustikkakukon mökillä, jonne aineet oli
helppo kuljettaa jo kotona minigrip –pusseihin mitattuna: yhten pohjat aineet,
toiseen mustikoiden kamut sokeri ja perunajauhot, mustikat itse löytyivätkin
sitten mökkimetsästä.
Huom! Ohjeessani oli alun perin ohrajauhoja ruisjauhojen
lisäksi, mutta niiden puutteessa sovelsin reseptiä edellä mainitun mukaiseksi.
Voit kuitenkin käyttää grahamjauhojen sijasta 1dl ohrajauhoja ja vain 1 ½ dl
ruisjauhoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti