Meillä pursuaa puutarha omenoita. Niitä suoraan syötäviä sekä leivontaan parhaiten soveltuvia. Biojätteen tuottaminen omalta pihalta ei koskaan tunnu kivalta ja eikö omenaa kakussa saa syötyä silloinkin, kun ajatus rehellisestä omenasta alkaa tympiä. Tähän reseptiin uppoavat parhaiten ne hapahkot talviomenat ja vähän eri muodossa kuin perinteisimmissä piirakoissa ja paistoksissa.
Mehevä omenakakku
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 ½ dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 ½ tl kanelia
2 munaa
160g vaniljarahkaa (esim. 1 prk. Valio lumo)
½ dl maitoa
½ dl öljyä
2 dl karkeaa omenaraastetta (n. 3 omenaa)
Päälle:
n. 3 omenaa
Kanelia
Sokeria
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (18cm) pohjalle ja
voitele reunat.
Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Lisää joukkoon munat, rahka,
maito ja öljy. Sekoita tasaiseksi.
Raasta n. 2-3 omenaa karkeaksi raasteeksi ja sekoita 2dl
raastetta taikinaan.
Kaada taikina vuokaan.
Viipaloi 2-3 omenaa melko ohuiksi lohkoiksi ja asettele ne
taikinan päälle vuokaan. Ripottele päälle kanelia ja sokeria.
Paista kakkua uunin keskitasolla 180 asteessa 40-60
minuuttia. Tarkista kypsyys hammas- tai cocktailtikulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti